VIIME AIKOINA

Joulufiilis on ollut täysin tipotiessään. En millään voi ymmärtää, että viikon päästä on jo joulu! Mmmiiiiiitä

Olen taas koukuttunut USA:n The Bacheloriin ja The Bacheloretteen. Juuri totesin, että olen varmaan katsonut kyseistä ohjelmaa lähes koko elämäni:-D Ennen katsottiin äidin kanssa vain niitä kausia, joita näytettiin Suomen TV:ssä, mutta viime keväänä keksin, että Ruutu+:ssa on enemmän noita kausia ja koko viime kesä menikin töitä ja Amerikan reissua lukuunottamatta kolutessa läpi kaikki mahdolliset Bachelorit, Bachelorettet ja siihen vielä muutama Bachelor Pad ja Bachelor in Paradise… haha. Kesän jälkeen päätin, että on pakko pitää taukoa, etten tule ihan noista hulluksi. Kuitenkin, viime viikolla huomasin, että pari uutta kautta oli ilmestynyt katsottavaksi ja alkuviikosta sain ensimmäisen noista päätökseen. Tekisi mieli aloittaa jo seuraavaa, mutta se pitää kuulemma säästää joulun päiville…
OLYMPUS DIGITAL CAMERA          Processed with VSCO with 3 preset
Mulla on pitkästä aikaa ollut ripsienpidennykset ja värjätyt kulmat! Kesällä päätin, että pidän taukoa ensi kesään asti, mutta kuinkas sitten kävikään… Olen kyllä ihan sinut meikittömän naamanikin kanssa, mutta täytyy myöntää, että taidan taas olla hieman koukussa. Nämä on vain niin helpot ja tuovat kivan freesin ilmeen näkemättä lainkaan vaivaa. Varsinkin kun en oikeastaan tykkää meikata. Tästä syystä olenkin usein meikittömänä, jos mulla ei ole pidennyksiä eikä kulmia.

En tiedä miksi, mutta tuntuu, että olen jatkuvasti uupunut. Kun lepään, se auttaa vain hetken, kunnes tunnen taas oloni uupuneeksi. En oikein tiedä, mikä tähän auttaisi. Onneksi nyt viimeiset pari päivää on menty hyvillä energioilla eteenpäin!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA          Processed with VSCO with e4 preset
Olen ollut hukassa Instagram feedini kanssa. Tiedän, iso ongelma. En vain osaa päättää, mihin suuntaan haluan lähteä sitä viemään ja mua ärsyttää niin paljon, jos tykkään jostain kuvasta, mutta se ei sovi muiden joukkoon. Intoa olisi myös mennä kuvailemaan, mutta runsaat loskakelit ei oikein inspiroi.

Kaukokaipuuni on kasvanut entisestään, jos se ylipäätään on mahdollista. Haluaisin jo ainakin varata lennot ensi kesälle. Pari päivää sitten katselin jopa lentoja jouluksi… Mulla tosiaan on ”vain” neljä päivää vapaata joulun aikaan ja katselin lentoja USA:han. Kyllä, tajusin itsekin lopulta, että idea on täysin pähkähullu.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA          Processed with VSCO with c1 preset

Olen ollut hieman pessimistinen tuon lumen suhteen. Vaikka sitä satoikin oikein kunnolla pelkään, että tiedossa on anyway musta joulu… 😦 Pidetäänhän kaikki sormet ja varpaat ristissä valkoisen joulun puolesta, pidetäänhän?

Kävin hieman fiilistelemässä Tampereen joulutoria ja täytyy sanoa, että sieltä joulutunnelmaa tarttui hieman muhunkin! Veimme myös kaukomaille lähtevät joululahjat alku viikosta postiin.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA          Processed with VSCO with 3 preset
Keskiviikkona treffasin töiden kautta tuttua kaveria, jonka kanssa ei oltu koskaan nähty näin vapaa-ajalla muuten vain. Onneksi nähtiin, sillä aika kului kuin siivillä ja juttua riitti! ❤️

Tänään sain asiakkaalta ”kahvinsekoitustikkuun” kirjoitetun ”joulukortin” ja työkaverilta itseleivottuja pipareita. ❤️ Tällaisista tulee aina niin hyvä mieli.

Miten on, onko teillä jo joululaulut soineet kesäkuusta asti, lahjat ostettu ja piparit leivottu? Vai onko siellä ruudun takana muitakin, joilta joulufiilis on tänä vuonna vähän hakoteillä?

KÄYTÖSTAVOISTA JA NIIDEN PUUTTEESTA

Tiedättekö, mua sapettaa aivan suunnattomasti ihmisten käytöstapojen puute. Se että perässä tulevan nenän edestä läväytetään ovi kiinni, se ettei sanavarastoon kuulu perussanoja, jotka kaikkien tulisi hallita. Näistä esimerkkeinä kiitos ja ole hyvä. Sapettaa myös se, ettei osata hymyillä ja tervehtiä ja jos vaikka vahingossa tönäisee tuntematonta (tai jotain jonka tuntee), ei osata sanoa anteeksi, vaan päästetään suusta ”oho” ja perään möllötetään. Bussissa ikkunapaikalla istuva ei aina osaa avata suutaan jäädessään kyydistä ennen vieressä istuvaa, vaan oletetaan, että vieruskaverin tulisi tajuta väistää, jos bussista jäävä alkaa keräillä kamojaan tai luoda katseita ovelle päin. Sitten vaan rynnitään päälle sen sijaan, että ilmaistaisiin ystävällisesti, että oma pysäkki lähestyy. Kertokaa mulle mikä näitä ihmisiä vaivaa? Erityisesti Suomessa (vertaan niihin maihin, missä itse olen käynyt) tällainen on valitettavan yleistä enkä yksinkertaisesti voi ymmärtää miksi. Ovatko nämä ihmiset saaneet kasvatuksensa tynnyrissä vai mistä on kyse?

Ainakin minusta tuntuu, että jos vaikkapa bussikuski tai kassatyöntekijä tervehtisi minua iloisesti tai (vaikka sitten vähemmän iloisesti) enkä vastaisi tervehdykseen, tilanne olisi itsellenikin kovin kiusallinen ja nolo. Kuvittelevatko nämä ihmiset, että asiakaspalvelijat ovat robotteja, jotka on automaattisesti asetettu sanomaan ”moi”, mutta heille ei tarvitse vastata, koska he eivät sitä rekisteröi? Toki tiedän, että myöskään monilla asiakaspalvelijoilla ei ole tapana tervehtiä asiakkaita, joten mainittakoon, että tämäkin on mielestäni todella omituista.

Jäinpä kerran pitelemään ovea auki eräälle keski-ikäiselle pariskunnalle. Kävellessään ovesta ulos kumpikaan ei kiittänyt. Ei kumpikaan. Ei sillä, että kalastelisin tässä jotain mainetta ja kunniaa, mutta täytyy sanoa, että olin aivan pöyristynyt tästä eikä todellakaan jäänyt hyvä mieli.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA          Processed with VSCO with 9 preset
Myös ilmeet ja eleet kertovat paljon. Sanojen käyttäminen ei kaikissa tilanteissa ole täysin välttämätöntä, silti ihmisestä voi saada hyvän kuvan, jos hän esimerkiksi hymyilee lämpimästi. Kun taas vastaavasti joku saattaa osata avata suunsa, mutta ilmeillään ja eleillään lähettää negatiivista viestiä.

Onneksi maailmassa, sekä Suomessa että ulkomailla, on runsain määrin myös hyvät käytöstavat omaavia, ystävällisiä ihmisiä, joiden kanssa kanssakäyminen ainoastaan piristää! Mainittakoon esimerkkinä viime viikkoinen, kun olin lentokentällä matkalla bussilla terminaalista toiseen. Istuin bussin penkille matkalaukkuineni. Viereeni oli istumassa ulkomaalainen (ainakin oletan näin, sillä hän puhui englantia) mies. Siinä paikalle asettuessaan hän vahingossa astui kevyesti varpailleni. Minua ei todellakaan sattunut ja kaikki oli hyvin, mutta oli mukavaa, kun mies pyysi kohteliaasti anteeksi, vieläpä monta kertaa. Ehkä vähän liiankin monta, sillä hän pyyteli anteeksi vielä bussista poistuessammekin. Kuitenkin, tilanteesta jäi minulle oikein positiivinen ja hyvä mieli vaikka hän olikin astunut varpailleni, sillä hän pyysi anteeksi sen sijaan, että olisi vain tuhahdellut ja mumissut jotain epämääräistä.

Kaiketi yritän tekstilläni kehoittaa kaikkia pitämään mielessä, että sanoillamme ja teoillamme voimme vaikuttaa ympärillämme olevien ihmisten päivään joko positiivisesti tai negatiivisesti. Kukaan ei ole täydellinen, kaikilla on huonompia päiviä ja hetkiä, mutta itse ainakin haluan pyrkiä kohteliaisuuteen, muiden huomioimiseen ja hyviin käytöstapoihin. Näin myös minulle tulee hyvä mieli.


Huh, tulipa taas avauduttua. Kiitos, jos jaksoit lukea loppuun asti ja oikein ihanaa tulevaa viikkoa jokaiselle. ❤️

YKSIN AMSTERDAMISSA X 10

Nyt kun olen palannut Damista takaisin Suomen kamaralle, ajattelin listata teille kymmenen random juttua Amsterdamin matkaltani, joka kokonaisuudessaan sujui vallan mainiosti.

1. Rakastuin paikallisten ystävällisyyteen. Tietenkin muutamia poikkeuksia mahtuu aina joukkoon, mutta pääpiirteittäin koin saavani hyvää palvelua, tuntemattomat ihmiset hymyilivät mulle kadulla ja muutenkin hollantilaiset vaikuttivat niin aidon sydämelliseltä kansalta. Nautin myös aina siitä, kuinka tuntemattomille juttelemista ei ulkomailla pidetä lainkaan outona. Suomessa harvoin edes uskaltaa alkaa randomeille jutustelemaan kummastuneiden katseiden pelossa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA          Processed with VSCO with e3 preset
2. Amsterdam on ehkä söpöin paikka, missä olen koskaan käynyt! Joka nurkan takaa löytyi kuvauksellisia kohteita ja pieniä ihania yksityiskohtia. Myös Damille ominaiset luuuuukuisat polkupyörät katukuvassa toimivat vähän kuin koristeina. Ja niitä muuten oli paljon! Kyseisillä menopeleillä ajettiin monesti hurjaa vauhtia ja niitä sai kapeilla yksisuuntaisilla teillä väistellä vähän niin kuin autoja.

3. Olin yllättynyt siitä, miten turvalliseksi oloni tunsin, jopa pimeän tultua. Olin kuvitellut, että katukuvassa näkyisi milloin minkäkinlaisia hörhöjä, pilven polttelu kun on Damissa laillista, mutta ei noita oikeastaan näkynyt kuin muutama hassu. (Tarkoitan siis lähinnä sellaisia, joilta oli selkeästi lähtenyt mopo käsistä.)
OLYMPUS DIGITAL CAMERA          Processed with VSCO with e3 preset
OLYMPUS DIGITAL CAMERA          Processed with VSCO with hb2 preset
4. Pakko kertoa, että tutustuin myös paikalliseen Joutseneen, haha. Nimesin sen Frederickiksi eli Frediksi. Seurasin Frediä kamerani kanssa jonkun matkaa edestakaisin ja se oli niin ihana, kun aina nähdessään ihmisiä, hän tuli heidän luokseen ja tuntui tykkäävän siitä, kun sille jutteli mukavia.

5. Yövyin hotellissa nimeltä Max Brown Canal District enkä olisi voinut olla tyytyväisempi hotellivalintaani sillä sen sijainti oli mielestäni täydellinen, aivan kaiken ytimessä. Lisäksi hotelli oli mielestäni todella sympaattisesti ja omalla tavallaan tyylikkäästi sisustettu. Eräänä iltana, kun olin jo käpertynyt peiton alle kuulin, kun viereisen huoneen oveen koputettiin. Sitten myös minun oveeni koputettiin ja mennessäni avaamaan sain käteeni suklaasta tehdyn S-kirjaimen, paperipussillisen pipareita ja käärityn kirjeen, joka oli solmittu rusetilla kiinni. Lahja oli kuulemma Joulupukilta (eli ihanalta hotellin henkilökunnalta). Tällaiset pienet extrat ovat mielestäni isoja plussia ja osoittavat, että asiakkaiden viihtyvyydestä todella välitetään. Suosittelisin tätä hotellia ehdottomasti!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA          Processed with VSCO with e3 preset
6. Anne Frankin talo oli oikeastaan ainoa varsinainen turistikohde, jossa halusin käydä ja meinasin missata senkin. Vaikka tiesin, että talolle jonot ovat yleensä pitkät, olin maanantaille suunnitellut, että käyn läheisessä kuppilassa syömässä aamiaista, jonka jälkeen suuntaan Anne Frankin talolle. Päätin kuitenkin vierailla ensin paikan nettisivuilla, josta minulle selvisi, että heillä on menossa uudistustyöt/remontti, minkä vuoksi lippuja saa ostettua vain netistä määrätyille aikaväleille. Kaikki maanantain liput olivat tietenkin loppuunmyyty. Tässä vaiheessa ajattelin jo, että peli on menetetty, kunnes katsahdin vielä, josko tiistaille olisi yhtään lippua jäljellä ja sain kun sainkin ostettua iteselleni lipun tiistai-illalle, huh. Uudistustyöt jatkuvat vielä muistaakseni tammikuun loppupuolelle, joten jos olet menossa Amsterdamiin ja Anne Frankin talo on must see -listallasi, kannattaa varata liput ajoissa netistä.

7. Edellisessä postauksessa pohdin mahtaisinko tuntea itseni reissussa yksinäiseksi. Yllätyinkin siitä, kuinka kivuttomasti yksinolo sujui enkä jatkuvasti kaivannut seuraa tai ajatellut kuinka tämä ja tämäkin olisi paljon kivempaa seurassa. En tiedä johtuiko tämä siitä, että paikallisten ja muiden turistien kanssa tuli välillä juteltua vaiko siitä, että olen ennenkin matkustanut yksin ja ikäänkuin tottunut jo siihen.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA          Processed with VSCO with e3 presetOLYMPUS DIGITAL CAMERA          Processed with VSCO with j1 preset
8. Olin aluksi kauhuissani siitä, että kaikki oli hollanniksi! Jopa monien ruokien ainesosaselostukset olivat vain ja ainoastaan hollanniksi. Ihmettelin, miten ikinä osaisin suunnistaa tuossa kaupungissa, kun en ymmärrä yhtään mistään mitään. Onneksi sain hotellilta kartan, johon oli merkitty hotellin sijainti. Ilman sitä olisin tuskin pärjännyt, mutta sen avustuksella pärjäsin oikein hyvin.

9. Kävin useamman kerran kahdessa eri kahvilassa/ruokapaikassa, joista ensimmäinen ja ehdoton suosikkini oli Vegabond. Tuon vegaanisen kahvilan miljöö olisi mielestäni voinut olla kodikkaampikin, mutta palvelu oli erinomaista ja ruoka vieläkin erinomaisempaa. Tarjolla oli monenlaisia vaihtoehtoja suolaisesta makeaan ja kuppila sijaitsi aivan hotellini lähellä, joten siellä tuli käytyä muutamaan otteeseen. 4,5/5.

Toinen ruokapaikka, jossa kävin kantaa nimeä Pluk. Bongasin kyseisen mestan Instagramista ja sen perusteella marssin paikalle intoa puhkuen ja nälissäni, mutta jouduin kokemaan karvaan pettymyksen. Ruoka näytti hyvältä, mutta oli mielestäni todella mautonta. Myös palvelu oli nihkeää enkä asiakkaana tuntenut oloani tervetulleeksi. Seuraavana päivänä päätin antaa kahvilalle toisen mahdollisuuden, mutta kokemukseni oli vain hieman parempi. Tietynlaiseen Insta-profiiliin paikka sopii kuin nenä päähän, mutta en maku- enkä palveluelämyksiä menisi täältä hakemaan. 2/5.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA          Processed with VSCO with hb1 presetOLYMPUS DIGITAL CAMERA          Processed with VSCO with e3 preset
10. Sää Amsterdamissa oli matkani aikana suht huono, vähän kuin Suomen sateinen syksy/talvi. Onneksi aurinkokin päätti näyttäytyä muutamaan otteeseen. En antanut huonohkon ilman pilata matkaani ja siitäkin huolimatta Amsterdam näyttäytyi silmissäni kauniina kaupunkina, jonne voisin mennä uudestaan, mutta en usko, että tulen koskaan menemään.

MINILOMA MOOD ON

OLYMPUS DIGITAL CAMERA          Processed with VSCO with a9 presetOLYMPUS DIGITAL CAMERA          Processed with VSCO with 9 presetOLYMPUS DIGITAL CAMERA          Processed with VSCO with 9 preset
Kuten edellisessä postauksessa sivusin; olen lähdössä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä minilomalle Amsterdamiin!

Miksi Amsterdam?

Minulle sattui näin joulukuun alkuun kuusi peräkkäistä päivää vapaata, mikä ei riitä USA:han matkustamiseen, ei vaikka kuinka yritin miettiä, miten saisin tuon onnistumaan. Niimpä päätin suunnistaa yhteen ainoista Euroopan kaupungeista, joka minua oikeasti kiehtoo, Amsterdamiin. (Älkää käsittäkö väärin. Menisin mielelläni useisiin muihinkin kaupunkeihin Euroopassa, mutta montaakaan ei ole tämän hetken must see -listallani.) Hassua sinänsä, etten juurikaan ole perehtynyt kyseiseen kaupunkiin sen kummemmin eikä minulla ole mitään erityistä syytä, miksi juuri Amsterdam eikä mielestäni tarvitse ollakkaan. Olen kuitenkin kuullut Damista paljon hyvää enkä millään malttaisi odottaa, että saan antaa kameran laulaa tuossa pienessä, idyllisessä kaupungissa.


Kesällä yksin matkustettuani en olisi uskonut, että lähden enää yksin minnekkään. Vaikka en tuota kokemusta vaihtaisikaan pois, ajattelin, että ehkä kerta riittää minulle ja tuskin tällaista tilaisuutta eteeni edes tulee toistamiseen. No, tässä ollaan taas! Viimeksi podin hieman yksinäisyyttä, mutta toisaalta rakastin yksin pärjäämisen tuomaa onnistumisen ja itsenäisyyden tunnetta. Saa nähdä miten käy tällä kertaa. Voi olla, että tietynlainen yksin rauhoittuminen ja omien ajatusten kuunteleminen on ihan paikallaan juuri nyt.

KUN LIIASTA TULI LIIKAA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA          Processed with VSCO with n1 preset
Tiedättekö sen tunteen, kun olo on kuin kuivaksi rutistetulla tiskirätillä tai kuin Huojuvalla Tornilla, josta ollaan vähitellen napattu palikoita pois ja lopulta se kaatuu? Saatat tuntea olosi ihan okeiksi vielä hetkiä ennen romahtamista, mutta kun pieniä vastoinkäymisiä tai verenpainetta nostattavia asioita sattuu peräjälkeen, lopulta pakka vain hajoaa käsiin.

Näin mulle kävi eilen.

Aamupäivällä olin vielä hyvällä fiilingillä liikkeellä, mutta mitä pidemmälle päivä eteni sitä kurjemmaksi se muuttui. Tähän kun vielä lisättiin univelka ja hirvittävä nälkä, oli soppa valmis… kuohumaan kattilan reunan yli.

Kotiin tullessani kyyneleet alkoivat valua poskiani pitkin kohti leukaa. Kello löi vasta kahdeksan, kun päätin mennä nukkumaan tavoitteena jättää tuo päivä ja nuo uupuneet tunteet taakseni. Nukahdin itselleni epätavalliseen tapaan hyvin nopeasti ja vielä aamullakin olin niin hurjan väsynyt, etten meinannut ymmärtää, että unessani tasaisin väliajoin kuuluva kummallinen piippaus olikin herätyskelloni, jonka olin sammuttanut jo kaksi kertaa ennen heräämistä.

Tänään tunnelma on jo parempi ja toivonkin, että eilinen low point oli viimeinen ennen viikonloppuna häämöttävää minireissuun lahtöä.

KOIRAKUUMETTA JA VIRKISTÄVÄ YÖKYLÄREISSU

unnamed1unnamed2
Viimeiset pari viikkoa olen elänyt koirakuplassa. Ensin saimme viikoksi hoitoon pienen Donna-koiran hänen omistajiensa ollessa lomamatkalla. Donna on ollut meillä hoidossa monta kertaa ennenkin, meidän koti on sille vähän kuin sijaiskoti ja on aina yhtä vaikeaa tottua siihen, ettei Donna olekkaan enää innoissaan ovella vastassa, kun tulen töistä kotiin eikä ole ketään, kenen kanssa painautuisi kylki kylkeä vastaan sohvalle illan pimentyessä ja nukkumaanmenoajan lähentyessä tai kenelle lässyttää 24/7. Kuullostaa ehkä säälittävältä tai lähinnä hassulta, että puhun tässä nyt nimenomaan koirasta, mutta vitsailinkin tuossa yksi päivä siitä, miten nukun Donnan kanssa, syön Donnan kanssa, ulkoilen Donnan kanssa, lämmitän saunaa Donnan kanssa, teen kaiken Donnan kanssa aivan kuten varmaan tekisin poikaystävänikin kanssa, jos vain asuisimme samassa maassa. Tuosta pienestä karvapallosta on tullut mulle ja meidän koko perheelle älyttömän tärkeä, vaikka se ei olekkaan meidän.

Vaikka ikävöin Donnaa edelleenkin, olin todella innoissani, kun eilen aamulla mulle tarjoutui toinen koiranhoitojobi eilisillaksi. Eräs perhetuttumme hankki pari kuukautta sitten koiranpennun ja pääsin hoitamaan tätä SÖPÖLÄISTÄ hänen omistajansa ollessa ystävänsä luona kylässä. Töiden jälkeen suuntasinkin pikaisen kotona käynnin jälkeen heidän luokseen. En muistanutkaan, kuinka valloittava tuokin pienokainen on. Leikimme aina iltakymmeneen saakka, vaikka musta tuntui, että olimme molemmat väsyneitä jo kahdeksan aikaan. Itselläni on ainakin sen verran univelkaa, ettei ole ihmekkään, että uni meinasi tulla silmään niin aikaisin. Onneksi olin sopinut jääväni heille yöksi, joten riehakkaiden leikkien jälkeen pääsin minäkin kömpimään suoraa sänkyyn.

Täytyy sanoa, että onneksi otin hetkeäkään empimättä kyseisen homman vastaan. Tuo vierailu oli nimittäin niin virkistävä. Olen jo pidemmän aikaa kaivannut maisemanvaihdosta ja tämä oli juuri sellainen.  Arkisten asioidenkaan hoitaminen ei tuntunut siltä, kun toistaisi samaa kaavaa joka päivä uudelleen ja uudelleen, kun maisemat olivat erit. Oli myös super ihanaa ja tunnelmallista, kun aamulla heräsin, asunnon emäntä oli sytyttänyt olohuoneeseen kynttilöitä. Tämä tuntui sellaiselta arjen luksukselta, mitä kotona ei koskaan tule tehtyä, vaikka aivan hyvin voisikin. Muutenkin pitäisi tuoda omaan arkeen enemmän tällaisia pieniä juttuja, jotka nekin piristävät tavallista tallausta kummasti. Olenkin opetellut sanomaan enemmän ”kyllä”, varsinkin sellaisiin asioihin, joita haluan, mutta jännitän ja ennen olisin jännityksen takia kieltäytynyt. Todennäköisesti tämäkin yökyläreissu olisi jäänyt ainakin nuoremmalta minältäni väliin jännittäessäni uusia asioita ja sosiaalisia tilanteita. Onneksi olen opetellut olemaan rohkeampi. Myös iän myötä on varmasti tullut lisää luottoa itseen. Tällaiset arjen piristykset ovat siis ehdottomasti tervetulleita jatkossakin!

PS. Täytyy sanoa, että koirakuumeeni ei ole ainakaan helpottunut viimeisten viikkojen aikana. 😀

SUNNUNTAIKÄVELYLLÄ PISPALASSA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA          Processed with VSCO with e3 presetOLYMPUS DIGITAL CAMERA          Processed with VSCO with e3 presetOLYMPUS DIGITAL CAMERA          Processed with VSCO with e3 presetOLYMPUS DIGITAL CAMERA          Processed with VSCO with b1 presetOLYMPUS DIGITAL CAMERA          Processed with VSCO with e3 presetOLYMPUS DIGITAL CAMERA          Processed with VSCO with e3 preset
Monesti kun olen ulkona kävelyllä, tykkään valokuvailla samalla. Tämän vuoksi valitsen useimmiten reittini sen mukaan, mistä voin todennäköisimmin löytää jotain kuvattavaa.
Viime aikoina minulla on kuitenkin ollut hyvin vahva tunne siitä, että vaikka kotimme on lähellä metsää, olen kolunnut kotikonnujemme viimeisenkin mahdollisen nurkan eikä uutta nähtävää enää ole.

Kuvatessani haen aina jotain, mikä saa inspiraationi heräämään, ideoita virtaamaan ja joskus jopa wow-elämyksiä aikaan. Niin no, mainittakoon, että joskus saatan myös pysähtyä kuvailemaan sorsia – kuten eilen.

Sunnuntaipäivän sää oli kaunis, ”jee, kerrankin ei sada” ajattelin. Suunnitelmia päivälle ei juurikaan ollut. Olin juuri aikaisemmin viikolla hankkinut kauan mietteissä olleen uuden kameran, joten luonnollisestikin halusin kovasti päästä kuvaamaan – jotain muutakin kun pöydällä olevaa kaktusta ja peiton alta vilkkuvia varpaita. Niinpä päätin tehdä jotain, mitä en koskaan aikaisemmin ole saanut aikaiseksi: lähdin nimittäin bussilla Pispalaan aka lemppari kuvausmestoilleni. Ai että, Pispala tarjoaa aina lukuisia kuvauskohteita. Jaksan kerta toisensa jälkeen hämmästellä paikan kauneutta ja palauttaa mieleen lapsuuden muistoja noilta kulmilta. Vuosia sitten kun muutimme nykyiseen kotiimme olin 6-vuotias. Itkin pitkään vanhan kotimme perään ja vannoin joskus muuttavani sinne takaisin. Täytyy myöntää, että aina Pispalassa kävellessäni tuo ajatus kutkuttaa mielessäni edelleenkin, vaikka koskaan tuskin tulenkaan tuonne uudelleen asettautumaan. Rakastan kuitenkin käydä siellä kuvailemassa ja jonkun, joka ei koskaan ole käynyt Suomessa tai Tampereella, veisin ehdottomasti tuonne ensimmäisenä!

Kotiin tullessani huomasin, että olin ollut poissa lähemmäs neljä tuntia ja raikasta ulkoilmaa oli kertynyt rutkasti huomaamattanikin. Loppupäivän vietinkin (saunaa lukuunottamatta) hyvällä omallatunnolla vällyjen välissä katsellen viime perjantain Vain elämää -jaksoa ja puhuen poikaystävän kanssa puhelimessa.

Tästä on hyvä lähteä uuteen viikkoon! Oikein ihanaa sellaista teille jokaiselle!

PARASTA SYKSYSSÄ X 8 + VIIKON KUULUMISIA

Processed with VSCO with e3 presetProcessed with VSCO with e3 presetProcessed with VSCO with e3 presetProcessed with VSCO with e3 preset
Syksy on jotenkin niin freesiä aikaa. Omassa elämässäni ei tänä syksynä juurikaan tapahtunut konkreettisia muutoksia, mutta silti tuntuu, kuin uusi vuosi ei olisikaan alkanut tammikuussa, vaan nyt hiljattain.

Mielestäni parasta syksyssä on…

…pimenevät illat, jolloin saa käpertyä sohvannurkkaan katsomaan jotain hyvää tv-sarjaa.
…luonnon väriloisto. Kaikkialla on vaan niin k-a-u-n-i-s-t-a ja kuvauksellista. Kävin tänäänkin kävelyllä metsässä ja yllättäen viihdyinkin siellä tovin, sillä innostuin niin ympäröivästä luonnosta.
…kaunista ei suinkaan ole joka päivä, sillä välillä (lue: usein) sataa, mutta sateessakin hyvä puoli on se, että voi hyvällä omallatunnolla pysyä sisällä vällyjen välissä tai jos oikein villiksi heittäytyy, virkistävä syyssade kasvoilla saattaa tehdä silloin tällöin hyvää ite kullekin.
…pukeutuminen. Tämän voi nähdä sekä uhkana että mahdollisuutena; On ihanaa, kun saa ottaa käyttöön neuleet, villakangastakit ym. ylisuuret lämpimähköt vaatteet (joita meikä rakastaa!!), mutta välillä ainakin allekirjoittanutta ärsyttää, kun aurinko yht’ äkkiä putkahtaakin pilvien lomasta ja alkaa lämmittää oikein kunnolla ja sitten on kuulkaas kuuma.
…raikas ulkoilma. Ei ole niin kylmä, että kun vetää sisään ilmaa, nenä vuorautuu jäästä umpeen eikä myöskään tunkkaisen kuuma (krhm, mitä Suomessa harvemmin on.) Ilma on täydellisen raikas pienelle, virkistävälle happihyppelylle!
…saa jo alkaa popittaa joulubiisejä (vai saako..?) Esim. Michael Bublen ja Justin Bieberin, yes please! Rehellisesti, täytyy sanoa, että tänä vuonna jännitän joulua hieman, sillä viime vuosina joulufiilis on ollut hieman hakusessa. Toivottavasti tänä vuonna saataisiin lunta maahan jouluksi, sillä silloin jouluinen tunnelma olisi lähes taattu.
…sauna. En ole koskaan ollut saunaihminen, mutta kun on kylmä, on ihanaa mennä saunaan lämmittelemään.
…kutkuttava tunne mahanpohjassa. En tiedä tiedättekö, mitä tarkoitan, mutta jotenkin syksyisin on aina sellainen fiilis, että jotain uutta ja jännittävää on tulossa, vaikkei olisikaan.

Tällä viikolla ilmassa on ollut selkeästi pientä syysväsymystä. Aamuisin on ollut todella vaikeaa saada tämä ruhoni ylös sängystä eivätkä silmät ole meinanneet aueta millään. Monesti olenkin laittanut herätyksen soimaan ”jo” kello 9.15, mutta torkuttanut sen jälkeen vielä parisen tuntia ollen puoliksi hereillä, puoliksi unessa. Voi kuinka olisikin ihanaa olla niin reipas, että joka aamu nousisi aikaisin ja tekisi kävelylenkin raikkaassa ulkoilmassa. Maybe in the next life?

Minkälaisia suunnitelmia teillä on viikonlopulle? Itse meinaan mennä töihin, mikä itseasiassa ei tunnu ollenkaan hassummalta juuri nyt.

OUDOT TAPANI

Tähän väliin luvassa olisi kahden edellisen postauksen jälkeen rippasen rennompi aihe, nimittäin allekirjoittaneen outoakin oudommat tavat. Yritin parhaani muistella kaikenlaisia kummallisia asioita, mitä muut eivät ehkä tekisi, mutta minulle ne ovat arkipäivää. Muutama tuli heti mieleen, mutta varmasti näitä todellisuudessa on enemmänkin!
Processed with VSCO with e3 preset1. Tilkka teekupin pohjalla:
Tai minkä tahansa kupin/lasin pohjalla. Harvoin juon edes vesilasia täysin tyhjäksi. Tyypillisintä kuitenkin on, että AINA juodessani teetä, minun on jätettävä kupin pohjalle tilkka. Jostain syystä en juuri koskaan juo kuppia tyhjäksi. Veljeni ei ole koskaan pitänyt siitä, kun jätän 3/4 juotuja vesilaseja keittiön ja olohuoneen pöydille.

2. Suihkussa istuminen:
Kyllä, istun aina suihkussa ollessani lattialla. Se on vain niin paljon mukavempaa!!

3. Aivastusta edeltävät äännähdykset:
Aina, kun olen juuri aivastamassa sanon ”ÄTSIU”. Enkä oikeastaan edes tee sitä tietoisesti. Se vain tapahtuu.

4. Tapa syödä suklaata:
Tiedättekö, kun Fazerin Sinisen suklaapatukan paloissa ja paperillisissa konvehdeissa on tavallaan kaksi kerrosta? Minun on aina pakko jyrsiä ensin se päällyskerros ja sitten vasta sisällä oleva pala.

5. Vakiopaikka bussissa:
Vakkaripaikkani bussissa vaihtelee vuorokaudenajan mukaan. Kun menen aamukuuteen töihin, vaikka olen bussissa yleensä ensimmäinen, menen aina istumaan kuskin taakse, niille paikoille, josta ei nää eteensä. Jos olen bussissa päiväsaikaan, istuin bussin ”yläosion” ensimmäisillä paikoilla, keskiovien lähellä siltä varalta, että bussi tulee täyteen. Siitä pääsee nopeiten ulos. Kuulun nimittäin niihin, jotka pelkäävät jäävänsä ovien väliin:-D Myöhään illalla taas istuin monesti jälleen etupenkeissä, mutta tällä kertaa oikealla puolella. Monet eivät tykkää etupenkeistä, mutta minä tykkään, sillä siinä on lähes aina pimeää ja sellainen oma rauha.

6. Nenän rapsutus:
Kun nenääni kutittaa, hieron sitä käsivarrellani pitäen samalla kummallista muminaääntä.

7. Ehkä se oudoista oudoin:
Tätä on vaikea selittää ja kuulostan ihan creepyltä, mutta joskus kun nään ihmisten syövän, alan ajatella kuinka viattomilta he näyttävätkään syödessään:-D
Processed with VSCO with e3 preset
Edellämainitujen lisäksi harrastan tietenkin kaikkia niitä perus ”outoja” juttuja, kuten esimerkiksi itsekseni puhumista. Myös pelkästään ajatus siitä, että jätin esimerkiksi hellan päälle lähtiessäni kotoa saa minut oikeasti uskomaan siihen, että näin on tapahtunut, ellen pysty näkemään silmissäni sitä hetkeä, kun sammutan hellan. Tämän vuoksi yleensä aina katsonkin hellaa sulkiessani sen ja sanon itselleni ”Nyt suljen hellan.” Jos näin ei esimerkiksi kiireen vuoksi tapahdu, saan lähes poikkeuksetta aina ylimääräisiä sydämentykytyksiä! Onneksi se hella on vielä tähän asti aina ollut pois päältä, kun olen lähtenyt kotoa.

Speechless

Processed with VSCO with b5 presetProcessed with VSCO with b5 preset
I originally didn’t plan on writing a post like this today, but I’ve been reading the news all last evening and this morning and I feel like I just have to say a word or two even though I still have no words for what happened.

I cannot even write down what happened in Las Vegas last Sunday, but I think we all already know.

When I was in Vegas I stayed at a hotel almost right next to Mandalay Bay. No matter where or when something like this happens it’s compeletely heartbreaking, but when you yourself have once walked down those streets it’s even a bit more heartbreaking.

I can’t even imagine the sorrow of those that were there even it happened or lost a loved one. My heart goes out to every single one of them.

Once again, I have no words.