I ain’t no Superwoman

Processed with VSCO with b5 preset
Hey you, you whose calendar is always full, you who run from place to place with no time for yourself and still manage to stay alive, how do you do it?!

I’ve been doing that for a few weeks now and I feel so dead. Dead. Like Dead dead. Even though, all the things I’ve done have been fun and I’ve enjoyed doing them. It’s just.. I happen to be that kind of person who needs time for herself, time for doing literally nothing, time for no plans. Otherwise I burn out very fast and lose interest in everything. Even the fun things become something I’d rather not do. And that right there really is sad to me, because when I’m with people I want to be there, not just physically but mentally as well, not yawning and thinking of where I need to be next.

Too much is too much, for all of us and I think it’s good to know where your personal line goes. It’s okay to say you can’t, it’s okay to say you need to just be. It’s okay to every now and then admit you can’t handle all of it, know that also super people need to charge their batteries.

So now it’s time for a few days time out, getting rid of the massive lack of sleep, wandering in the woods, breathing fresh air, writing, living in the moment and just being. And if anybody asks if I have plans for Mayday: No, no I don’t. And that, right now, is terrific music to my ears.

Enjoy the weekend peeps.

Just Sayin’

Processed with VSCO with c1 preset
Processed with VSCO with c1 presetAfter every single mess there always comes a better day. A day when you have supper and go for an evening walk to a beautiful place by the lake with a dear friend. The two of you talk about everything, take pictures and laugh at the most dumb stuff there is and suddenly you feel it’s all good. You find yourself forgeting all the anxiety you ever had and enjoying the exact moment right there.

It may be that tomorrow will be one hell of a storm again, but it just so happens that you are too busy living in today that you forget about tomorrow. And those kind of moments, my friend, are the kind of moments we need more in life… More jammin’ to Justin Bieber at 6 AM while you’re opening the gym, more surprising yourself by doing something you normally wouldn’t do like buying a book, more sunsets and sunrises, more everrrrrything that makes you smile.

Is It Okay?

Processed with VSCO with b5 preset
Onko okei ma’ata koko päivä sisällä peiton alla, vaikka ulkona on hieno ilma?

Onko okei pukea päälle se sama huppari, jonka olet kiskonut päällesi muutamana muunakin aamuna kyseisellä viikolla, vain koska se sattuu olemaan yksi niistä harvoista vaatteista, joka päällä tunnet olosi mukavaksi?

Onko okei kulkea ilman meikkiä päivästä toiseen?

Onko okei tehdä juuri päinvastoin kuin mitä järkesi sanoo?

Onko okei repäistä ja osaa vaatekappale, joka ei ole lähelläkään tyyliäsi, mutta silti siinä on jotain, mikä saa sinut kerta toisensa jälkeen mallailemaan sitä päällesi?

Onko okei olla ajoittain epäsosiaalinen?

Onko okei olla suorittamatta?

Onko okei erkaantua ihmisistä, joiden kanssa et enää tunne samanlaista yhteyttä, kuin ennen?

Onko okei postata Instagramiin kaksi saman tyylistä kuvaa peräkkäin?

Onko okei olla tekemättä se, mitä kaikki sinulta odottavat?

Onko okei olla yhtä hukassa elämänsä kanssa, kuin pyykinpesun yhteydessä mystisesti kadonnut sukka?

Onko okei kieltäytyä siirtymästä elämässä eteenpäin?

Onko okei uskoa? Tai olla uskomatta?

Ja niin edelleen. You name it.

– On okei. Hyvin okei. Tosi okei. Kaikki on okei. Kyllä, jos se juuri sillä kyseisellä hetkellä tuntuu sinusta hyvältä ja sopii juuri sinulle. Et tarvitse vastausta tai mielipidettä keneltäkään. Senkus menet ja teet tai olet tekemättä. Olet tai olet olematta. Se on hyvä juuri niin.

6AM You Are Beautiful

Processed with VSCO with c1 presetProcessed with VSCO with c1 preset
Processed with VSCO with b1 preset
Pastellin värit leikittelevät taivaalla, ilma on raikas, hiljaisuus on vallannut vilkkaimmatkin kadut, kaikkialla on suorastaan henkeäsalpaavan kaunista. Mieleni tekee hypätä pois bussin kyydistä ja antaa puhelimen kameran laulaa. Sen sijaan tyydyn vain ihailemaan, hengittämään tätä hetkeä ja sen helppoutta. Helppoutta, joka ei välttämättä enää huomenna ole läsnä. Siksi siitä pitää nauttia juuri nyt, juuri tässä.

Spring Vibes

Processed with VSCO with c1 presetProcessed with VSCO with c1 presetProcessed with VSCO with c1 preset
Kohiseva koski, lähes päivittäinen auringonpaiste, lumen alta paljastuva vehreys, raikas ilma, jota hengittää… Keväässä vain on sitä jotain. Kyllä se vain taitaa olla niin, että tuo taivaalla loistava valopallo, jota auringoksikin kutsutaan, vaikuttaa mielialaan kummasti. Aikaisemmin olen ollut talvi-ihmisiä, mutta viimeistään tämän ja viime vuoden ansiosta taidan vaihtaa leiriä. Saattaahan se olla myös sattumaa, että synkemmin on mennyt syksyllä/talvella ja keväällä/kesällä elämä on ottanut myötätuulisemman suunnan, kuka tietää, mutta nyt olen ainakin älyttömän iloinen siitä, että pimeys ja kylmyys alkaa pian olla selätetty. Sitä myöten myös mieli tuntuu heti paljon vapaammalta ja optimistisemmalta.

Viime päivinä on tullut postattua vähemmän, sillä minulla ei ole omaa tietokonetta käytösssäni. Heräsin yksi iltapäivä päiväunilta ja tokkuroissani kirjoitin koneen näppäimistöllä salasanan, en päässyt sisään. Kirjoitin sen uudelleen, eikä vieläkään onnistunut. ”Mikä tätä nyt vaivaa?!” ajattelin ja aloin renkata samaa salasanaa uudelleen, sillä olin aivan varma, että olin käyttänyt samaa salasanaa jo vuosia enkä täten voinut olla väärässä. Edelleenkään en tiedä, kokeilinko sitten kuitenkin väärää salasanaa liian monta kertaa vai onko läppärini sekaisin, mutta joka tapauksessa se täytyy viedä huoltoon, jotta pääsen taas kirjautumaan sisään…

Sen jälkeen, kun olimme katsoneet tarpeeksi monta suorastaan hilpeää Youtube-videota siitä, kuinka voi hakkeroida sisään omalle Windows-tililleen, saimme kuin saimmekin varattua meikäläiselle lennot ja hotellin New Yorkiin! Tämä tarkoittaa kaiketi sitä, että olen ihan aikuisten oikeasti lähdössä! Hui. Luultavasti ymmärrän sen vasta, kun istun lentokoneessa… Vielä pitäisi hankkia uusi ESTA vanhentuneen tilalle sekä saada loppureissun suunnitelmat vähintäänkin hahmoteltua ja lähtölaskenta voi alkaa!

Oh man, I gotta say that there’s just something about Spring! The sunlight does not only do its magic to the nature but to my mind as well. I used to be a winter person, but this year and last year have made me change my mind. Although, it may just be a coinsidence that it feels like life always takes a turn to better in Spring. Who knows, but I’m freaking happy that all the coldness and darkness will soon be gone for now. Definitely feeling more optimistic and free minded due to that!

Just letting you know it’s been more quiet here on my blog for the past few days because I just can’t log in to my own laptop… On Monday, I think, I woke up from a (way too long) nap and with still sleep in my eyes typed the password in… Error… Typed it again… Error… again… ”What the heck is wrong with this?!” I thought and tried the same password for at least ten more times. I have been using the same password for years so I thought I coundn’t be wrong but I guess I was after all or my laptop is just messed up. Anyway, I need to take it somewhere to be fixed so that I’ll be able to log in again.

Well, after watching too many quite hilarious Youtube videos of how to hack into your own Windows account we booked my flights to New York and a hotel for me to stay in! I guess this means that I’ll be travelling there for real?! Wow. I don’t think I’ll fully understand that before I’m on the plane on my way there. Now I still need to renew my ESTA and make plans for the rest of the vacation, because I’ll only be staying in NYC for a few nights. Soon the countdown can begin!

On A Wednesday Morning

Processed with VSCO with c1 preset
Painan torkkua. Ja uudestaan.

Lämpimät villasukat jaloissa. Lämmin peitto, johon käpertyä. Tyyny, johon painaa pää entistä syvemmälle.

Tavanomaiseen tapaani selaan läpi sosiaalisen median. Vastaan tekstiviestiin.

Nyt olisi viimeinen hetki nousta, mutta makaan siinä vielä pari minuuttia.

Viimein saan itseni kapuamaan ylös.

Hitain liikkein puen vaatteet päälleni, kampaan hiukseni ja siirryn pesemään hampaitani.

Katson itseäni peilistä. Väsyneet silmänaluseni pomppaavat näkökentääni aivan kuin toruen minua siitä, etten mennyt tarpeeksi ajoissa nukkumaan ja siitä, että illalla pyörittelin päässäni liikaa ajatuksia sen sijaan, että olisin antanut itseni rauhoittua ja sitten vaipua uneen. Mutta minkä minä mielelleni mahdan?

Asetan puurokattilan liedelle ja toivon, että vesi alkaisi kiehumaan nopeaa, jotta ehdin vielä syödä ennen kuin kiiruhdan bussiin.

Hiutaleiden keittyessä käyn läpi ne samat ajatukset. Ajatukset, jotka tuntuvat aina painavan enemmän tähän aikaan aamusta.

Viimein puuro on valmista.

Syötyäni singahdan ulko-ovesta ulos. Ilma on koleampi kuin edellisinä aamuina. Otan muutaman juoksuaskeleen ja pysäkille saavuttuani jään tuijottamaan taivaalla möllöttävää kuuta. Se katsoo minua puiden lomasta lempeästi. Ikään kuin se käskisi minua rauhoittumaan, pysähtymään tähän hetkeen.

Havahdun kulman takaa kaartavan bussin ääniin.

Don’t Be Joku, Don’t Let the Fear Rule You

Processed with VSCO with b1 preset
Olipa kerran Joku. Jokun ollessa pieni sillä oli paljon suuria haaveita. Joku halusi olla kuningas, hallitseva kultakruunupäinen kuningas. Niimpä Joku ryhtyi toimeen ja rakensi itselleen valtavan hiekkalinnan, jonka päälle Joku kapusi ylväänä. Ei kukaan tai mikään olisi voinut horjuttaa Jokua.

Jokun varttuessa hiekkalinna alkoi hajota. Pettymyksen ja epävarmuuden aallot piiskasivat sitä niin, että lopulta Joku luovutti kruununsa pelolle, kapusi alas antautuen kaikelle, mitä pelolla oli suunnitteilla.

Joku jätti tekemättä, menemättä, toteuttamatta, pelätessään pelon epävarmuudella maustettuja miekaniskuja. Joku halusi piiloutua kaikilta katseilta. Se ryömi itsesäälin koloon ja uskoi kaiken, mitä pelon sanansaattajat kuiskuttivat sen korvaan: ”Mitä jos epäonnistut? Mitä jos et riitä? Entä jos mokaat? Entä jos kaikki ei suju siten, miten olit suunnitellut?”

Joku jätti sanomatta, että rakastaa peläten, ettei toinen vastaisi. Joku jätti yrittämättä peläten epäonnistumisen tuomaa tuskaa. Joku ei ottanut riskejä pelon uskotellessa sille, etteivät ne kannata.

Vuosia Joku kulki pimeydessä, lamaantuneena ja yksin, kunnes eräänä päivänä se tapasi Uskon. Usko näytti sille elämän sen kaikessa moninaisuudessaan. Usko sai Jokun oivaltamaan epäonnistumisissakin piilevän toivon ja erilaisuudessa kukoistavan kauneuden. Usko halasi Jokua tiukasti, aivan kuin nuo kaksi eivät koskaan olisi olleet erossa toisistaan. ”M-mutta… Eikö nyt ole jo liian myöhäistä alkaa elämään?”, Joku kysyi. ”Ei kulta pieni, koskaan ei ole liian myöhäistä”, Usko vastasi.

Some of My Biggest Dreams

Edellinen postaukseni sai minut pohtimaan unelmiani. Tajusin, että valtaosa tähänastisista unelmistani on jo toteutunut tai totautumassa. Tästä inspiroituneena ajattelin listata unelmiani – vielä toteutumattomia ja jo toteutuneita.

Oma koira/koiria – Tämä on luultavasti unelmistani vanhin ja pitkäaikaisin, mutta vielä toteutumaton. Muistan, että jo ala-asteella minulla oli mielikuvituskoira nimeltä Ruusu. Myös silloisella parhaalla kaverillani oli mielikuvituslemmikki. Niiden kanssa leikkiessä välitunnit kuluivat kuin siivillä. Perheessäni on allergiaa, joten siitä syystä meillä ei koskaan ole ollut koiraa. Olenkin aina ollut kova kiintymään muiden koiruuksiin, heh. Tulevaisuudessa haluaisin kaksi koiraa, toisen pienemmän ja toisen mahdollisesti vähän isomman, sillä en osaa päättää pienikokoisen ja isokokoisen välillä.

Poikaystävä – Veikkaan, että tämä saattaa olla aika monen teinitytön unelma – niin oli myös minun. Kovasti odotin ja odotin, ja odotin… Niin paljon, etten nyt jälkeenpäin mietittynä tainnut edes tietää, mitä oikeasti hain. Ja kyllä, tämäkin unelma toteutui silloin, kun lakkasin odottamasta. Muistan, että olin juuri päättänyt, etten tuhlaa aikaani enää kehenkään kaksilahkeiseen, haha.

Matka New Yorkiin – Myös tämän muistan ehkä toisiksi vanhimpana unelmanani. Kaikki taisi alkaa siitä, kun aikoinani fanitin kovasti Antti Tuiskua. Antillahan on levy, jonka nimi on New York ja tätä kautta New York tuli myös minulle tutuksi. Suurkaupungit ovat muutenkin mielestäni aina olleet todella kiehtovia ja saan kylmiäväreitä pelkästään nähdessäni pilvenpiirtäjiä, joten ei, New York ei enää ole unelmani, koska joskus fanitin Tuiskua, haha. Jostain se vain lähti, kiinnostus Amerikkaa ja erityisesti New Yorkia kohtaan.

Vaihto-oppilasvuosi ja Amerikkalainen high school – Tästä en koskaan edes uskaltanut kunnolla unelmoida, koska en ajatellut sen olevan minulle  mahdollista. Muistan, kun jätin vaihtoon liittyvät paperihommat ja lääkärikäynnitkin ihan viimetippaan ajatellen, että joku menee kuitenkin pieleen enkä pääsekkään. Vasta valmennusleirillä aloin ymmärtää, että olin oikeasti lähdössä. Voi niitä aikoja! Koulussa me ei sentään laulettu ja tanssittu pöydillä, mutta muuten ensimmäinen koulu, jota kävin vastasi kaikkia niitä mielikuvia, mitä minulla oli high schoolista ollut. Vieläkin mahanpohjani täyttyy perhosista, kun mietin kaikkea kokemaani. Jotta en kuitenkaan maalaisi mielikuvaa siitä, että kaikki oli täydellistä, täytyy mainita, että kävin läpi myös vaikeita aikoja.

Työ kuntosalilla/liikuntakeskuksessa – Check! Niiiiin kiitollinen tästä(kin). Lyhyesti ja ytimekkäästi: Paras työpaikka, parhaat työkaverit!

BODYCOMBATin ohjaaminen – Tämä oli yksi suurimmista haaveistani ennen kun sairastuin ylikuntoon. Nyt en enää tiedä haluanko nousta ohjaajan korokkeelle, mutta rakkauslajiin löytyy sydämestäni edelleen, joten saattaa olla että kipinä ja itsevarmuus ohjaamiseenkin palautuu, kunhan pääsen takaisin treenaamaan ja tunneille.

Oman perheen perustaminen – No tietty! Ehdottomasti yksi unelmistani, mutta ei ehkä vielä ajankohtainen sellainen. Koirakuumeessa olen elänyt koko elmäni, mutta vauvakuumetta en vielä ole nähnytkään. Uskon, että se tulee sitten, kun aika on oikea. Ensin haluan koiravauvani, haha.

Tasapaino ja onnellisuus – Tällä hetkellä tunnen olevani kaikkea muuta kuin tasapainossa. Tuntuu, että elän jatkuvassa tunteiden vuoristoradassa. Toivoisin jotain hieman rauhallisempaa ja no… tasapainoisempaa vaihetta. Onnellisuudella taas en suinkaan tarkoita sitä, että kaiken täytyisi olla täydellistä. Toivoisin vain, että kaikki perusasiat olisivat hyvin.

Terveys (ylikunnosta parantuminen) – Viimeksi eilen teki mieli heittää turhautumisvolttia, sillä haluaisin niin kovasti treenaamaan ja vuodattamaan hikeä! Haluaisin oman itseni takaisin… Ehkä tämäkin on vain yksi niistä asioista, joka tapahtuu silloin, kun luovun täysin toivosta.

Tässä ne taisivat ollakin, suurimmat unelmani, tai ainakin edellämainitut tulivat mieleen sen kummemmin miettimättä, joten eivätköhän ne sitten ole ne tärkeimmät.

Rakastan unelmoida ja vaikka välillä osaankin olla aikamoinen pessimistin perikuva, niin nyt kun tuota listaa katson, voin omasta kokemuksesta todeta, että unelmoiminen ja unelmiin uskominen kannattaa, sillä joskus ne kaikkein hulluimmatkin unelmat saattavat yllättäen käydä toteen!

Millaisia unelmia sinulla on tai on ollut?

Processed with VSCO with c1 preset

Travel Plans

Processed with VSCOcam with c1 presetProcessed with VSCOcam with b5 presetProcessed with VSCOcam with c1 presetProcessed with VSCOcam with c1 presetProcessed with VSCOcam with c1 preset
Nyt täytyy sanoa, etten malta pysyä housuissani, sillä kesäkuussa olen jälleen suuntaamassa kahden pitkän vuoden jälkeen USA:han!!! ❤

Huomenna todennäköisesti varaan lennot New Yorkiin ja sen jälkeen kaikki onkin vielä avoinna. Niin olen vähän kaiken suunnitellut jättävänikin – avoimeksi. Todennäköisesti päädyn muutaman päivän NYC:ssä vietettyäni toiseen kotiini Texasiin, mutta nähtäväksi jää, jäänkö sinne pidemmäksi aikaa vai suuntaanko kohti jotain uutta ja tuntematonta. Olenkin kevään mittaan pyöritellyt näitä asioita päässäni paljon ja tuntuu, että nyt ne alkavat vihdoin selkiytyä jonkin näköiseksi järkeväksi suunnitelmaksi.

USA oli minulle aika itsestäänselvä valinta. Harkitessani muita, ei vain tuntunut oikealta ja tajusin, että sydämeni vetää Amerikkaan. Texasissa olen ollut vaihdossa ja vieraillut useamman kerran. New Yorkiin matkustaminen taas on aina ollut yksi suurimmista unelmistani.

Olen siis lähdössä matkaan seuranani vain minä itse. Yritin aluksi tiedustella ja miettiä josko saisin jostain matkaseuraa, mutta lomat eivät tuntuneet kohtaavan ja ainakin nyt tuntuu siltä, että tämä on juuri nyt se paras ratkaisu minulle. New Yorkiin olisin toki mielelläni lähtenyt tutkimaan paikkoja joku seuranani, mutta esimerkiksi Texasiin menon koen sen verran henkilökohtaisena, että sinne minun on mentävä yksin. En myöskään halua olla riippuvainen kenestäkään. Jos haluan jäädä jonnekin pidemmäksi aikaa, voin jäädä vain, koska se sopii minulle. Minulla on siis mahdollisuus muuttaa matkasuunnitelmiani silmänräpäyksessä.

Toivon myös oppivani matkalla eniten, koska joudun pärjäämään yksin. Aikaisemmin minulla on ollut kaikki aina valmiina… Lentokentältä on tultu hakemaan, minun ei koskaan ole tarvinnut miettiä miten pääsen paikasta A paikkaan B, miten saan ruokaa, missä nukun yöni jne. koska aina on ollut joku kehen olen voinut näissä asioissa turvautua. Nyt joudun ainakin New Yorkissa pärjäämään ihan itsekseni. Jännittävää, mutta samalla kutkuttavan innostavaa!

Olen erityisesti viime aikoina kaivannut kovasti taas ulkomaille asumaan, sitä että saan puhua englantia päivittäin ja kehittyä siinä, tutustua uusiin tuttavuuksiin, elää lentokenttäelämää, oppia itsestäni ja maailmasta, ja kehittää itseäni ihmisenä. Tänä kesänä saan maistaa tuota elämää taas vain muutaman viikon verran, mutta sitä suuremmalla syyllä en millään malttaisi odottaa.

Just bring it on!!

Just a little reminder

Tänään haluan antaa sinulle neuvon. Neuvon, jonka eräs viisas ihminen antoi minulle jokunen aika sitten, ja joka sittemmin on helpottanut oloani monen asian suhteen. Se kuuluu näin:

”Tee se, mitä voit tehdä juuri tänään, juuri nyt, tähän kellonaikaan. Se riittää.”

Neuvon antanut henkilö kehotti minua miettimään jokaisella hetkellä, kun tunnen oloni stressaantuneeksi, voinko juuri nyt tehdä asian eteen jotain enemmän, mitä olen jo tehnyt. Jos en, minun täytyy antaa asian olla, sillä nimenomaan se, että mietimme, mitä voimme asian eteen tehdä joskus tulevaisuudessa tai mitä olisimme voineet tehdä menneisyydessä, aiheuttaa stressiä.

Aina, kun huomaat haikailevasi joko menneisyyteen tai tulevaisuuteen, yritä palauttaa itsesi tähän hetkeen, ja ymmärtää, että se mitä olet asioiden eteen jo tehnyt riittää eikä sinun tarvitse tehdä yhtään sen enempää.

Myönnän, etten itsekään ole kyseistä neuvoa täysin sisäistänyt, sillä olen aina ollut huono elämään hetkessä, mutta aina, kun muistan nuo sanat, tuntuu kuin iso kasa suuria kiviä valahtaisi hartioiltani maahan ja oloni helpottaa, sillä miksi pilata juuri tämä hetki, tässä ja nyt, murehtimalla asioista, joihin emme voi vaikuttaa? Sitä paitsi, monesti lopputulos on aina sama, murehdimme sitten itsemme kipeiksi tai emme, joten yritetäänhän olla huolehtimatta ja elää tässä hetkessä nauttien siitä, sillä kun oikeasti keskitymme sen hajuihin, näköhavantoihin ja ehkä jopa makuihin, tässä hetkessä itsessään on meille ihan tarpeeksi pureskeltavaa.

Processed with VSCO with c1 preset