Don’t Be Joku, Don’t Let the Fear Rule You

Processed with VSCO with b1 preset
Olipa kerran Joku. Jokun ollessa pieni sillä oli paljon suuria haaveita. Joku halusi olla kuningas, hallitseva kultakruunupäinen kuningas. Niimpä Joku ryhtyi toimeen ja rakensi itselleen valtavan hiekkalinnan, jonka päälle Joku kapusi ylväänä. Ei kukaan tai mikään olisi voinut horjuttaa Jokua.

Jokun varttuessa hiekkalinna alkoi hajota. Pettymyksen ja epävarmuuden aallot piiskasivat sitä niin, että lopulta Joku luovutti kruununsa pelolle, kapusi alas antautuen kaikelle, mitä pelolla oli suunnitteilla.

Joku jätti tekemättä, menemättä, toteuttamatta, pelätessään pelon epävarmuudella maustettuja miekaniskuja. Joku halusi piiloutua kaikilta katseilta. Se ryömi itsesäälin koloon ja uskoi kaiken, mitä pelon sanansaattajat kuiskuttivat sen korvaan: ”Mitä jos epäonnistut? Mitä jos et riitä? Entä jos mokaat? Entä jos kaikki ei suju siten, miten olit suunnitellut?”

Joku jätti sanomatta, että rakastaa peläten, ettei toinen vastaisi. Joku jätti yrittämättä peläten epäonnistumisen tuomaa tuskaa. Joku ei ottanut riskejä pelon uskotellessa sille, etteivät ne kannata.

Vuosia Joku kulki pimeydessä, lamaantuneena ja yksin, kunnes eräänä päivänä se tapasi Uskon. Usko näytti sille elämän sen kaikessa moninaisuudessaan. Usko sai Jokun oivaltamaan epäonnistumisissakin piilevän toivon ja erilaisuudessa kukoistavan kauneuden. Usko halasi Jokua tiukasti, aivan kuin nuo kaksi eivät koskaan olisi olleet erossa toisistaan. ”M-mutta… Eikö nyt ole jo liian myöhäistä alkaa elämään?”, Joku kysyi. ”Ei kulta pieni, koskaan ei ole liian myöhäistä”, Usko vastasi.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s