Counting the Days

Ikävä.

Ikävä, joka tuntuu syvällä luissa ja ytimissä.

Ikävä, jota pakoon ei pääse, vaikka juoksisi itsensä henkihieveriin.

Ikävä, joka on raastanut sisintä jo kauan. Ja kun sanon kauan, tarkoitan kauan.

Sinä aamuna kun heräsin, tunsin sen sisälläni, inhottavana möykkynä rinnassani. Annoin sen vallata mieleni. Ruokin sitä muistoilla sekä tulevaisuudesta haaveilulla, kunnes ensimmäiset kyyneleet alkoivat vieriä poskiani pitkin kohti leukaa. Yritin stempata, ryhdistäytyä, mutta joskus se vain on menoa, nyt se oli.

Itkin hysteerisesti, niin etten ollut saada henkeä. En tiennyt, miten rauhoittua, mitä tehdä.

Itkua on monenlaista. On sellaista, johon on ladattu pahaa energiaa, surua ja turhautumista. On sellaista, joka on täynnä ylitsetulvivaa onnea. Ja sitten on sellaista, joka vapauttaa tunteita, tuntuen jopa helpottavalta. Ja tämä minun itkuni tuntui olevan kaikkien edellämainittujen sekoitusta.

Soitin hänelle. Itkin. Samalla yritin saada suustani, jotakin mongerrusta, josta toinen saattoi juuri ja juuri saada selvää.

Hän rauhoitteli minua. Yritti puhelimen välityksellä antaa halauksen ja pyyhkiä kyyneleistä märät kasvoni.

Tiedän, ettei minun tarvitse ikävöidä enää kauaa. Tiedän, että näämme pian. Silti tuntuu, etten jaksa enää päivääkään.

unnamed

2 thoughts on “Counting the Days

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s