Back in Finland

Processed with VSCO with c1 presetProcessed with VSCO with c1 preset
Heipat taas Suomen kamaralta!

Palasin viime sunnuntai-iltana. Tämä viikko onkin mennyt tapellessa massiivisen jet lagin kanssa. Voisi sanoa, että joka toinen yö on ollut täysin uneton ja joka toinen hyvin nukuttu. Aikaeron lisäksi olen kamppaillut ajatusteni kanssa, jotka eivät millään suostu ymmärtämään, että se kaikki on nyt takanapäin eikä uutta reissua ole mahdollista järjestää todennäköisesti ennen ensi kesää.

Monesti sitä kuulee lausahduksen ”Oli kiva loma, mutta oli myös ihana palata kotiin.” Minulle tällainen tunne tuntuu tällä hetkellä varsin vieraalta. Toki on ollut kiva nähdä kavereita, perhettä ja työkavereita, mutta kaipaan niin kovasti takaisin Texasiin enkä voi olla selaamatta matkakuvia aina uudelleen ja uudelleen.

Ehdottomasti raskainta siinä, että on koti kahdessa (tai useammassa) eri maassa on se, että joutuu aina jättämään jonkun jonnekin. Koskaan ei voi saada kaikkea eikä kaikkia. Rakastan USA:ta, mutta paluumatkalla itken aina kyynelkanavani kuiviin sanottuani heipat ja hetken maailma tuntuu pahalta paikalta, sillä ikävä on niin kova. Kuitenkin, lopulta on Suomessakin palattava arkeen ja antaa elämän jatkua.

Aurinkoista viikonloppua kaikille!

Hi from Finland!

I arrived here last Sunday night. This week has pretty much been all about struggling with a crazy jet lag and besides that it’s been hard to let go of the thought of wanting to hop on the next plane and fly back to the USA. I just can’t understand that the trip I waited for so long is now over and there most likely won’t be another one before next summer…

I feel like it’s very common for people to say that ”It was a wonderful vacation and we had a great time, but it’s so nice to be back home!” – Definitely not something I said when I came back here. Of course, it’s been nice to see family, friends and work mates again, mut I miss Texas so much and I just cannot stop going through the thousands of travel pictures I have on my phone.

With no doubt the hardest part of having home in more than one country is that you always have to leave someone behind. You can really never have everyhting and everyone at once. I absolutely love the USA, but every time I have to leave to go back to Finland and say bye to the people in the States I cry my eyes out and for a moment world seems like a very dark place. However, at some point I always need to get back to my everyday life in Finland and understand that life goes on.

Have a sunny weekend everyone!

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.