I’m Hoping This Is the One

Ehkä ensimmäisen kerran elämässäni minulla on pitkäjänteinen suunnitelma sen suhteen, mitä haluan tehdä, missä olla. Minulla on jotain, mitä kohti mennä, tehdä töitä. Minulla on uskallusta, halua ja tunnetta siitä, mikä on oikein.

Suunnitelmani ei kuitenkaan ole lähelläkään perinteistä, saati sitten helppoa ja sekös pelottaa. Olen niin monta kertaa kulkenut johonkin suuntaan, mutta elämä onkin päättänyt lähteä kuljettamaan minua juuri vastakkaiseen. Pelottaa, että matto viedään taas jalkojen alta ja jälleen löydän itseni umpikujasta. Pelottaa, että visioni on liian monimutkainen toteutuakseen.

Välillä tuntuu, että on turha tehdä suunnitelmia, kun kohtalo kuitenkin lopulta tekee ne puolestamme. Halusimme tai emme.

Anyway, oli lopputulos mikä hyvänsä, tunnen itseni. Tiedän, etten ole valmis tekemään töitä asioiden eteen, jotka eivät sisimmässäni tunnu hyvältä, vaikka kuinka ympärilläni olevat ihmiset yrittäisivät minua patistella. Se perinteinen ei missään vaiheessa ole tuntunut oikealta.  Joten, jos jokin tuntuu hyvältä, on minun lähdettävä kulkemaan sitä kohti.
Processed with VSCO with b5 preset

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s