BLACKOUT

Miten ja miksi tässä aina käy näin. On ihan suunnaton halu kirjoittaa, mutta jostain syystä tekstiä tai ideoita siitä, mistä kirjoittaa, ei vain synny. Välillä ideoita tulee, mutta tainnutan ne heti ajattelemalla, ettei aihe ole tarpeeksi kiinnostava.

Sitten luen muiden blogeja ja kynnys kirjoittamiseen kasvaa entisestään, sillä välillä tuntuu siltä, että monet blogit ovat vähän kuin täynnä pieniä artikkeleita, pullollaan toinen toistaan hienompia kuvia ja täydellisiksi hiottuja tekstejä. Ei-niin-mielenkiintoisista aiheistakin saadan mielenkiintoisia. Tai sitten minusta vain tuntuu siltä? Vähemmästäkin iskee alemmuuskompleksi, vaikka tiedän, että pitäisi vain keskittyä omaan tekemiseen…

Ehkä tyhjä pääni johtuu siitäkin, että perustettuani tämän blogin päätin, etten kirjoita tänne arkisia kuulumisiani siitä, mitä minäkin päivänä tein, vaan keskityn ”isompiin asioihin” ja tunteisiin. Tai ainakin lähestyn arkisiakin asioita eri tavalla.

Noihin aikoihin kävinkin läpi normaalia enemmän erilaisia tunteita ja henkisesti vaikeampia aikoja. Oli helppo ammentaa inspiraatiota negatiivisista tunteista, mutta mitä nyt, kun niitä ei juurikaan ole ollut? Tai on, mutta ei lähellekkään siinä mittakaavassa, kuin ennen. On vain tavallisia arkipäiviä, hyviä ja huonoja hetkiä ja jos joku kysyy mitä kuuluu, voin hyvällä omallatunnolla vastata ”ihan hyvää”.

Eräs tuttuni lähetti minulle keväällä Facebookissa viestiä kertoakseen, että tykkää Instagram feedistäni, sillä se ei ole kiiltokuvamainen niin kuin monet feedit nykyään ovat; esitellään kalliita laukkuja, täydellistä vartaloa, joka sunnuntaisia brunsseja ja melkeimpä kilpaillaan siitä, kenen elämä näyttää hienoimmalta. Ilmaisen rehellisesti myös huonompia fiiliksiä. Pidin kovasti saamastani palautteesta, sillä juuri siihen pyrinkin, ettei sosiaalinen mediani antaisi ymmärtää, että kaikki on täydellistä.

Olen kuitenkin viime aikoina miettinyt jonkin verran tätä kommenttia ja sitä, olenko enää mielenkiintoinen, jos en kirjoita jatkuvasti henkilökohtaisia tai avaa sielunmaailmaani, jos minulla ei ole haavoja nuoltavanani, jos kirjoitan joskus tavallisesta arjesta kaikessa yksinkertaisuudessaan? Toisaalta, eihän kenenkään elämä ole koko ajan huonoja aikoja eikä hyviä aikoja, vaan molemmat kuuluvat elämään. Tämä on vain jotain, mitä on tullut pohdittua. Rehellisyydestä huolimatta, tarkoitus oli alunperinkin näyttää blogissa elämän kaikki eri värit, ei siis tietenkään vain niitä synkempiä. Tuntuu vain, että hyvistä tunteista on vaikeampi kirjoittaa. Niin hassulta kun se kuulostaakin! En tiedä, ehkä käyn läpi jonkinlaista blogi-identiteettikriisiä:-D Ehkä koen, että kaiken pitäisi olla niin kovin täydellistä. Ehkä asetan itselleni turhia paineita.

Jatkossa ajattelin kuitenkin kaivautua enemmän ulos boxista, jonka itse itselleni loin ja kirjoittaa kaikesta, myös siitä arjesta, ilman sen kummempaa dramaattisuutta.
Processed with VSCO with c1 preset

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s