ENEMMÄN TOTUUTTA INSTAGRAM FEEDIN TAKAA

Vietin tässä aamubrunssin jälkeistä lauantai-iltapäivää katsellen YouTube-videoita ja selaillen Instagramia. Lopulta päädyin oman Insta feedini syövereihin, ja nimenomaan syövereihin, sillä selasin sen alusta loppuun saakka. Tästä sainkin mielestäni mainion postausidean!

Kun käytte läpi omaa Insta feediänne, tuleeko teillekin sellaisia nostalgisia fiiliksiä että ”hei, näitä ja näitä tunteita kävin läpi noihin aikoihin, kun lisäsin tuon ja tuonlaisia kuvia Instagramiin? Itsessäni oma feedini herättää nimittäin todella vahvoja tunteita tietyiltä elämäni aikakausilta. Tänään haluan jakaa niitä teidän kanssanne ja samalla myös kertoa omalta osaltani, että vaikka en ainakaan tarkoituksenmukaisesti yritäkkään luoda minkäänlaista kiiltokuvaa elämästäni sosiaalisessa mediassa, ei kaikki silti aina ole sitä miltä näyttää. Sosiaalisessa mediassa annetaan monesti pakostakin enemmän tai vähemmän siloteltu kuva omasta elämästä, ellei sitten ole valmis vuodattamaan sinne stooria jokaisesta tuolinjalkaan lyödystä varpaasta.

Matkanvarrella olen poistanut paljon Instagram-kuviani, mikä on tämän postauksen kannalta harmi, mutta pääpiirteittäin aikakaudet ovat nähtävissä Insta feedistäni hyvin. So let’s get into it!
äää
Tässä näätte kuvia vaihtovuoteni keskivaiheilta (kaikki paitsi kuva oikealla alareunassa). Asiat olivat pääpiirteittäin hyvin. Olin juuri täyttänyt 18. Elämä maapallon toisella puolella maistui. Olin vasta poikanen, mutta tuolloin olin enemmän sinut itseni kanssa kuin ehkä koskaan siihen astisessa elämässäni. Pienen todella epävarman minäni itsetunnolle tuo reissu teki varmasti hyvää, sillä ainakin itse koin, että vaihto-oppilaana itseluottamus kasvaa helposti kaikkien ollessa niin kovin kiinnostuneita juuri sinusta, mikä oli minulle aivan uutta. Älkää kuitenkaan sekoittako itseluottamusta ylimielisyyteen. Ehkä tässä kohtaa voisi ennemminkin puhua siitä, että tulin enemmän sinut itseni kanssa, opin tuntemaan ja hyväksymään itseni paremmin.
aaa
Mitä näätte kuvissa? Kirkasta merta, Starbucksia, sukellusta, koiranpentuja, laivan hienoja illallisia uuden isäntäperheen kanssa, mutta kuinka ollakkaan, sisältä olin edelleen aivan rikki ja vaikka tunnenkin itseni etuoikeutetuksi, koska sain kokea kaiken tuon, mitä kuvissa näkyy, osa minusta on näin neljänkin vuoden jälkeen edelleen rikki kaikesta tuota edeltäneestä.

Puolessa välissä vaihtovuottani olin juuri lähentynyt erään minulle tänä päivänäkin rakkaan henkilön kanssa. Asiat menivät muuten hyvin, mutta en tullut enää toimeen silloisen isäntäperheeni kanssa, mikä oli minulle todella uusi tilanne, koska yleensä tulen toimeen kaikkien kanssa ja niin mekin olimme aluksi tulleet.

Jos alkaisin kertomaan koko tarinan, tähän postaukseen ei mahtuisi mitään muuta, joten lyhyesti ja ytimekkäästi: Tilanteesta syntyi järkyttävä draamalla maustettu sotku, jota en oikein edelleenkään voi käsittää, minulle löydettiin uusi perhe toiselta paikkakunnalta, joka oli täysin erilainen paikkakunta kuin ensimmäiseni. Uusi isäntäperheeni oli todella mukava, mutta olin aivan hajalla kaikesta siitä tapahtuneesta. Aikuiset ihmisetkin olivat käyttäytyneet tilanteessa, kuin keskenkasvuiset kakarat ja kaikkihan oli luonnollisesti minun syytäni. Myös uudella paikkakunnalla koin paljon hyviä hetkiä, mutta kaiken tapahtuneen jälkeen en enää kyennyt keskittymään loppuaikaan kunnolla ja edelleenkin minusta tuntuu, että ensimmäinen paikkani oli minulle isäntäperhettä lukuunottamatta se oikein ja rakkain, kodintuntuisin.
hhh
Olin juuri hetki sitten palannut kotiin USA:sta. Koska viimeinen puolivuotta oli ollut henkisesti raskas ja vaihto-oppilasjärjestöni oli rajoittanut elämääni, Suomi ja vapaus tuntuivat enemmän kuin hyvältä. Aloin taas syömään terveellisemmin ja treenaamaan. Kesän lopussa varasin myös lennot jouluksi Texasiin.
öö
Näihin aikoihin opeteltiin elämään kaukosuhteessa. Ei siinä, olimmehan eläneet kaukosuhteessa jo viimeiset puolivuotta, mutta Suomeen paluuni jälkeen kyse oli todellisesta kaukosuhteesta kahdeksan tunnin aikaerolla. Ei ollutkaan niin piece of cake, kun varmasti molemmat olivat luulleet. Voisi kai sanoa, että kävimme läpi tietynlaista kriisivaihetta, jossa kummallakin oli omanlaisensa tavat käsitellä tilannetta, mikä taas aiheutti hankaluuksia. Osa omaa tapaani käsitellä asioita oli käydä jumpissa ja niinhän minä kävinkin – paljon.
rrrr
Tässä vaiheessa aijemmin mainitut hankaluudet alkoivat olla takanapäin ja odotin innolla lähitulevaisuudessa häämöttävää matkaa Jenkkeihin. Kuitenkin, muistan olleeni todella stressaantunut noihin aikoihin ja ehkä myös vähän yksinäinen koulussa, sillä ollessani vaihdossa kaikki kaverini olivat valmistuneet tai sitten valmistuivat jouluna, mutta eivät enää juurikaan viettäneet aikaa koulussa. En myöskään jaksanut hankkia uusia kavereita, sillä kaikilla tuntui jo olevan ne omat kaveriporukkansa ja tiesin, ettei koulua olisi enää kauaa jäljellä.
qq
Tämä kevät oli stressitöntä aikaa. Näin kavereita, TREENASIN, TREENASIN JA TREENASIN.
ccc
Ja lisää! Treeniä ja terveellistä ruokaa nimittäin. Tuntui, että olin löytänyt sen oman juttuni. Elin terveellisesti henkeen ja vereen. Shoppailin lähes päivittäin Ruohonjuuressa, valmistuin lukiosta ja elämä vain maistui niin tajuttoman hyvältä tietäen, että edessä oli huoleton kesä…
zz
…jonka vietin lähes kokonaisuudessaan USA:ssa. Edelleenkin nään tuon kesän 2015 mielessäni elämäni parhaana kesänä. Kuitenkin, terveellisesti syöminen ja ruuasta stressaaminen muodostui ajoittain pienoiseksi ongelmaksi ja flippasin kerta toisensa jälkeen jos piti syödä jotain epäterveellistä. Oli siinä poikaystävällä kestämistä, kun yritettiin miettiä, mitä syödä lounaaksi ja mikään ei neidille tuntunut kelpaavan. Hän vitsailikin, että olen aikamoinen monteri nälkäisenä… heh. Mutta kuten sanottu, muuten ei tuossa kesässä valittamista!
xxx
Palattuani jälleen Amerikasta yritin epätoivoisesti päästä eroon kesän jälkeisestä pöhötyksestä. Olin taas palannut takaisin elämään 10000% terveellisesti (Huomaa pieni itseironia). Kuvista sitä ei ehkä nää, mutta mielessä oli huoli ja ahdistus tulevaisuudesta, työnhausta sekä oman paikan löytämisestä. Lopulta sain ikäänkuin sattumalta työpaikan.
Olin aluksi onnellinen ja helpottunut, mutta nopeasti minulle valkeni, kuinka tuo kyseinen työ ei olisi vähempää voinut sopia minulle. Itsetuntoni vajosi pohjamutiin, koska määritin itseni tuon työn kautta. Olin todella ahdistunut ja välillä jopa purskahdin kesken työvuoron itkuun. Työkaverini yrittivät parhaansa mukaan stempata ja lohduttaa, mutta se sai minut lähinnä nolostumaan lisää, sillä en halunnut kerjätä keneltäkään sääliä enkä halunnut kenenkään kysyvän, miten minulla menee, koska sillä hetkellä, meni huonosti, ja jälleen kerran: pakenin huoliani salille.
ppp
Tässä vaiheessa olin irtisanoutunut työpaikastani. Mielessäni olin ajatellut, etten halua luovuttaa ja taistelin loppuun saakka, mutta muuta vaihtoehtoa ei oikeastaan ollut, kuin hyväksyä tilanne ja siirtyä eteenpäin. Yritin vain epätoivoisesti kerätä itseäni ja nauttia joulunajasta, vaikkakin päälle painoi jatkuvasti järkyttävä stressi tulevasta. Vanhempieni mukaan en stressanut asioita lainkaan but little did they know kuinka hajoamispisteessä oikeasti olinkin. Uutena vuotena muut viettivät aikaa rakkaidensa kanssa juhlien tulevaa vuotta, minä taas itkin kotona, koska en ihan oikeasti uskonut minusta koskaan olevan mihinkään. Itseluottamukseni oli kirjaimellisesti luokkaa 0 ja välillä en edes halunnut tietää, millainen huominen olisi, sillä olin niin peloissani ja ahdistunut samalla, kun ihmiset yrittivät puskea ja painostaa minua eri suuntiin.
yyy
Lopulta päätin kokeilla kepillä jäätä ja hakea työkokeilupaikkaa yrityksestä, jonne olin aina halunnut töihin. Lähetin hakemuksen pelonsekaisin tuntein, sillä pelkäsin torjutuksi tulemista. Hyvin kuitenkin kävi ja sain kuin sainkin työkokeilupaikan! Olin aivan täpinöissäni ja rehellisesti sanottuna tunsinkin yht’ äkkiä itseni maailman onnekkaimmaksi ihmiseksi. Lisäksi tuntui älyttömän hyvältä saada kehuja ja tunnetta siitä, ettei olekkaan niin epäonnistunut ihminen. Voin sanoa, etten rehellisesti sanottuna tiedä, missä olisin nyt ilman kyseistä yritystä, sillä se on auttanut minua pääsemään yli niiiiiin monesta vaikeasta ajasta elämässäni.

Noihin aikoihin olin myös aloittanut dieetin, josta olen täällä blogissa aijemminkin muutaman sanasen maininnut ja mainittakoon jälleen, että kropassa kyllä näkyi tuloksia, mutta hiljalleen kehoni joutui ylirasitustilaan. Edelleenkin haluan sanoa, että tällainen on monen asian summa, mutta tässä sitä nyt kuitenkin ollaan edelleen. Tuo kevät oli samalla aivan huikea, mutta myös henkisesti käsittämättömän rankka, sillä en enää voinut tehdä sitä, mistä nautin eniten: treenata.
oobb
Kesä ja alkusyksy 2016 eivät ainakaan auttaneet ylirasitukseeni yhtään. Paljon oli todella positiivisia asioita kuten kauan haaveissani ollut uusi työpaikka ja ystäväni häät enkä millään vaihtaisi noita pois, olin kuitenkin todella todella todella kiireinen eikä aikaa riittänyt itselle juuri lainkaan. Kirjaimellisesti juoksin vain paikasta toiseen. Kun sitten yhtenä iltana tulin kotiin pitkän päivän jälkeen, sattui hyvin pieni ja mitätön vastoinkäyminen, minkä seurauksena purskahdin kotirappusilla täyteen itkuun.
dd
Syksy eteni ja lisää vastoinkäymisiä rynnisti tielleni, minkä lisäksi ylirasitustila vain jatkui ja jatkui. Aloin pikkuhiljaa menettää toivon paranemisesta. Iskuja vasten kasvoja tuntui sinkoavan joka puolelta ja vaikka päällisin puolin kaikki olinkin ehkä hyvin, se ei ollut totuus. En tiennyt, mitä tehdä minkään suhteen.

Loppuvuodessa yleensä odotan aina eniten marraskuussa olevaa syntymäpäivääni ja joulua, mutta viime vuonna en kyennyt nauttimaan kummastakaan. Hyvänä esimerkkinä: syntymäpäivänäni makasin kotona kuumeessa. En muista koska muuten olisin ollut yhtä kipeä kuin silloin.
tt
Tässä eletään viime kevättalvea, jolloin elämääni edelleen varjosti hyvinkin synkkä pilvi, mutta valoa alkoi paikoitellen jo näkymään tunnelin päässä. Vietin paljon vapaa-aikaani metsässä, sillä koin sen jollain tapaa rauhoittavan sisälläni myllertävää kaaosta. Lisäksi kävin muutamia kertoja psykiatrin juttusilla. Juttutuokiot helpottivat oloani, mutta oli uusi kokemus puhua niinkin henkilökohtaisista asioista tuikituntemattomalle ja olla haavoittuvainen hänen edessään. Vastaanotolla kuitenkin opin itsestäni rutkasti lisää, minkä lisäksi opin erilaisia tapoja katsoa ja käsitellä asioita.

Maalis-huhtikuussa varasin kesälle lennot USA:han ja tuota matkaa odotinkin innolla, mutta samalla myös hieman peloissani, sillä minulla ei ollut hajuakaan, mitä se toisi tullessaan.
eee
Lopulta tuli se kauan odotettu päivä, jolloin oli aika lähteä kolmen viikkon mittaiselle matkalleni. Reissu olikin jotain aivan järjetöntä ja tuntui niin oikealta, kun vaan voi tuntua. Kuten sanottu, myös tuolla tuli ajoittain itkettyä mm. reistailevaa luottokorttia, mutta kaiken kaikkiaan kyseinen matka lunasti kaikki odotukseni ja enemmänkin. Tällä matkalla sain vastauksia moniin kysymyksiin ja tietynlaisen mielenrauhan, joka on läsnä vielä tänäänkin.

Tulevaisuudesta en voi olla varma, mutta ehkäpä joskus muutaman vuoden päästä on taas syytä ko’ota vastaava postaus. Tästä tulikin aivan hirvittävän pitkä. Niin pitkä, etten edes itse meinaa jaksaa tätä oikolukea, haha. Kiitos kaikille, jotka pläräsivät loppuun saakka ja kertokaahan kommenttiboksissa, mitä piditte! 🙂

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s