Olo kuin täti Monikalla

0D537E8E-B8EA-4075-9987-620D6F7DAFDA10296DA2-7C8F-4759-ABB6-6018E38648291522BAC5-CAF0-4098-B8DD-A79702AD247B
Tällä viikolla olen blogin suhteen selkeästi jo kesätunnelmissa, sillä aika kesäpainotteisilla aiheilla mennään. Toivottavasti ketään ei haittaa. 🙂

Vielä ei ole aika lierihatuille ja ohuille mekoille. Enkä minä ole muotibloggaaja, mutta tuossa taannoin päätin tylsyyteeni järjestää itselleni kuvaukset, vetäistä uuden kesämekon päälleni ja fiilistellä hieman tulevia (toivottavasti) lämpimiä säitä. Texasissa ainakin tulee onneksi olemaan varma lämpö, mikäli Suomen säät eivät suosi. Tajusin muuten, että ostin tuon hatun aikalailla kolme vuotta sitten kesällä olessani juuri mainitussa osavaltiossa. Se oli päässäni muunmuassa paluulennollani kaiketi peittämässä itkusta punoittavia kasvojani. Muistoja, muistoja.

Hattuja tulee käytettyä harmittavan vähän, vaikka niitä rakastankin. Hattu päässä olo on ainakin pari kiloa itsevarmempi, niiden alle voi suojautua ja ne tuovat asuun kivaa yksityiskohtaa ja särmää. Me likes! Tyylini vain on yleensä niin rento, etteivät hatut aina sovi siihen. Tänä vuonna lupaan kuitenkin käyttää niitä enemmän. 🙂

Mekkotyyppiä en toden totta ole, mutta sopivan tilaisuuden tullen niitäkin on kiva vetää päälle. Yllä näkyvässä yksilössä huomioni kiinnitti korkea kaula-aukko ja se fakta, että yläosasta näkyy hieman läpi, ei liikaa, vaan mielestäni juuri hyvän maun mukaisesti. Myös kuosi on super kiva. Kyseisen löydön tein BikBokissa. Tähän mekkoon ei vielä liity muistoja, mutta toivottavasti pian liittyy!

Lämpimät säät, olette tervetulleita! Täti Monika is ready for you.

 

Kaksi kuukautta kesään! Suunnitelmani loppukeväälle

26.3. 126.3. 2
Otettuani postauksen kuvat tajusin, että joku varmasti luulee, että meikäläisellä on tullut peräti 26 vuotta elämää täyteen. Ei suinkaan, vaan tänään on 26. maaliskuuta, mikä tarkoittaa sitä, että enää tarvitsee odottaa noin kaksi kuukautta kolkutellaksemme kesän ovia!! Kuka muu hyppii jo sohvalla, juoksee päätöntä ympyrää ja kaataa pari kukkaruukkua siinä tohinassa?! Itse olen ainakin järrrrkyttävän täpinöissäni.

Maltti taitaa kuitenkin olla valttia, joten siirrytään hetkeksi kertaamaan suunnitelmani loppukeväälle ennen, kuin lähden kesäkuuksi pois.

Suunnitelmissa olisi…

…panostaa paljon blogiin. Tämä blogi ei ole läheskään siellä, missä haluan sen olevan. Kehitettävää löytyy rutkasti, jotta saan teille mielenkiintoisempaa luettavaa, kehittyneempiä kuvia ja miellyttävämmän ulkoasun. Pikkuhijaa, pikkuhiljaa.
…kehittää valokuvaus ja kuvanmuokkaustaitojani. Aina voi ja pitää oppia uutta! Tämä onkin aihe, josta janoan tietoa.
…päivittää hieman vaatekaappiani, erityisesti kesävaatteiden osalta, sillä tuntuu, ettei minulla ole kesäksi mitään puettavaa. Jotkut uudet vapaa-ajan kengätkin pitäisi hankkia.
…tehdä läppärilleni suursiivous (!!!) Kyseinen vekotin on aivan liian täynnä kaikenlaista. Mm. niitä lukuisia kuvia, joita otan päivittäin. Ennen kuin koneeni poksahtaa ja menetän kaikki nuo tärkeät kuvat, täytyisi minun järjestää aikaa niiden siirtämiseen ulkoiselle kovalevylle. Niin ja uusi muistikortti kameraankin pitäisi hankkia.

Tässä tulee nyt se minulle ehkä suurin kevään sunnitelma:
Lupauduin mennä hoitamaan toukokuuksi tuttavamme koiraa, kun hän puolestaan on toisella puolella maailmaa.

Tulen siis asumaan hänen luonaan ja siinä, missä tuo ajatus jännittää se myös saa minut todella innostuneeksi, sillä alue, missä kyseinen asunto sijaitsee on minulle aivan täydellinen ja siellä ehdottomasti kelpaa tehdä pidempiäkin lenkkejä koiran kanssa. Vaikka koiran hoitaminen ei varmasti tule olemaan koko ajan helppoa, se on jotain, mitä todella haluan tehdä, sillä olen aina haaveillut omasta koirasta. Saanpahan nyt sitten nähdä, millaista koiranomistaminen todella olisi. Uskon sen olevan ajoittain vaativaa, mutta sitäkin enemmän antavaa. Kyllä minua hieman jo jännittää, sillä haluan suoriutua tehtävästäni mahdollisimman hyvin. Minulla on kuitenkin vahva luotto siihen, että näin myös tulee tapahtumaan, kunhan vain noudatan tarkasti omistajan antamia ohjeita ja annan tuolle suloiselle eläimelle paljon rakkautta hänen äitinsä ollessa poissa. Oikeastaan en malttaisi odottaa!

Tällaista! Tämän jälkeen onkin sitten jo aika pakata kimpsut ja kapsut ja suunnata lentokentälle.

Huono naamapäivä

64F1B8CB-0B10-42FA-B9CA-DBD0ACBC4A91271BC582-D761-46F4-A900-E2EAC4CC8C4C463ED938-B4F8-4A6F-AB58-AABD94730139C25ACCC5-CFF9-4864-A0DC-84CC6F9F82AB6C40F7D1-270C-437F-8C89-EEF038E495FC
Se tunne, kun kuvaus lokaatio, kuvaaja, rekvisiitta ja välineet ovat kohdallaan, mutta kaikesta räpsimisestä huolimatta ette meinaa saada omasta mielestäsi yhtään täysin onnistunutta kuvaa. Täydellinen kuva saataisiin luultavasti vain siten, että kietaisisit pääsi ympärille jätesäkin. Aina ei vain voi onnistua. Kunpa voisikin.

Nämä kuvat otettiin tänään ollessani kaverini kanssa jälleen kahvila-Puistossa istuskelemassa. Molemmilla oli huono naamapäivä, molempia väsytti, joten kaiketi olimme toisillemme oivaa seuraa. En todella tiedä, mikä minua vaivaa, mutta olen ollut tänään järjettömän väsynyt ja ehkä jopa hieman kiukkuisen oloinen siitäkin huolimatta, että nukuin yöni hyvin. Univajetta? Vitamiinin puutetta? Jotain muuta? Who knows.

Maistoin muuten tänään elämäni ensimmäistä kertaa chai lattea ja täytyy sanoa, että en usko tämänpäiväisen jääneen viimeiseksi kerraksi! Nyt voisi olla viisainta painua jääkaapin ja iltapesujen kautta nukkumaan, vaikka kello lyökin vasta yhdeksää. Viikonloppuni tulee nimittäin vierähtämään töiden parissa. Minkälaisia suunnitelmia teillä on viikonlopulle?

Mitäpä jos antaisimme itsellemme aplodit?

2
”Oletko itse valinnut täällä soivan musiikin?” kysyi eräs asiakas töissä.
Aloin mielessäni käydä kamppailua siitä, mitä minun tulisi kysymykseen vastata; Kyllä vai ei? Mitä jos vastaan totuudenmukaisesti kyllä ja hän pyytääkin minua vaihtamaan musiikkia, koska ei pidä siitä lainkaan? Ehkä minun kannattaisi sanoa, etten ole tehnyt musiikkivalintaa itse, jotta olisin ”puolueeton”…?
Lopulta kakistin suustani varovaisesti: ”Joo. M-miten niin?”
Hän vastasi: ”Soitat monesti hyvää musiikkia, kun olet töissä!”
Hämmentyneenä (ja helpottuneena) kiitin häntä ja osoitin olevani iloinen siitä, että hän pitää valitsemastani musiikista. Kuitenkin, päällimmäisenä mielessäni esiintyi kysymys: Miksi ajattelin automaattisesti palautteen olevan negatiivista, kun asia liittyi itseeni? Mikäli en olisi itse valinnut musiikkia, olisin varmasti odottanut ensimmäisenä positiivista sanottavaa.

Viime viikolla kaverini lähetti minulle viestin, johon hän oli liittänyt screenshotin erään blogipostaukseni kohdasta, sillä viestissään hän viittasi postaukseeni. Monesti mietin, kehtaanko edes julkaista kirjoittamiani postauksia. Tuolloin lukiessani tekstistäni otettua screenshottia en tajunnut, että olin itse kirjoittanut sen ja täytyy sanoa, ettei se ollut lainaan huonompi (tai parempi) kuin kenentahansa muun kirjoittama postaus, vaan luin sitä todella neutraalisti, kunnes tajusin postauksen olevan omani.

Viikonloppuna toinen kaverini yritti rohkaista minua olemaan rohkeampi itseni ja niiden asioiden suhteen, joita haluan tehdä. Hän yritti kannustaa minua olemaan hyvällä tavalla ”röyhkeä”. Minä vain kiemurtelin penkissäni epäonnistumisen pelossa ja ajatuksessa siitä, etten ole tarpeeksi sitä, tätä tai tuota.

Sanonta, että olemme itse itsemme pahimpia kriitikoita, ei voisi ainakaan omalla kohdallani enemmän pitää paikkaansa. Erityisesti sellaisten asioiden suhteen, jotka ovat intohimojani ja joissa haluan olla hyvä, ei minulle todellakaan riitä, että olen vain hyvä. Haluan olla vähintään erinomainen enkä omasta mielestäni koskaan ole erinomainen, sillä mikään ei riitä. Aina voisi parantaa. Aina löytyy joku parempi. En osaa vaatia minulle kuuluvia oikeuksia tai perustella, miksi juuri minut pitäisi valita. Tai osaan, mutta en saa suutani auki ja mikäli satun saamaan, kiemurtelen jälleen penkissäni, sukien hiuksiani.

Löytyykö sieltä ruudun takaa muita kaltaisiani? Jos löytyy, mitäpä jos kerrankin antaisimme itsellemme raikuvat aplodit? Edes tänään, tässä hetkessä. Taputetaan itseämme päälaelle ja läimäytetään kunnon high five oikealla kädellä vasempaan.

Mennyt viikonloppu + ajatuksia tasapainosta

FAZER CAFE 1FACER CAFE 2
Moikka!

Taas on yksi viikko hurahtanut ohi niin, etten edes silmiäni ehtinyt räpäyttää. Täytyy sanoa, että vaikka viikonloppuna olikin ihana elää ilman aikatauluja, tuntui minusta superkivalta mennä aamulla töihin, siitäkin huolimatta, ettei kello 4.30 herätys koskaan ole mitään herkkua.

Palatakseni vielä menneeseen viikonloppuun; Lauantai-aamuna menimme kaverini kanssa aamiaiselle Fazer Cafeeseen. Valitsimme molemmat syödäksemme tuorepuuron ja itse ostin rinnalle vielä sämpylän. Mielenkiintoisten keskustelujen lomassa en edes huomannut ajankulua ja pian olimme jo iltapäivässä. Lähdimme eri teille, mutta pari tuntia kotona oltuani tämä samainen kaveri soitti pyytääkseen minua vielä syömään, ja minähän menin!

Tapasimme Pure Bitessa ja täytimme vatsamme heidän herkullisilla wokeillaan, minkä jälkeen menimme kahvila Puistoon hetkeksi istuskelemaan ja juttelemaan. Kiva, että jokin kahvila on viikonloppuisin auki peräti yhteentoista illalla! Kuten olen aikaisemminkin sanonut; en todentotta ole baari-tyyppiä, joten on mukava, että on muitakin paikkoja, missä nähdä kavereita myöhäänkin illalla.

Tänä aamuna tehdessäni lähtöä töihin mietin, miten paljon helpompaa elämäni on nykyään, kun en rajoita ruokailujani liikaa. Toki voin tehdä ja pyrin tekemään terveellisiä ja hyviä valintoja, sillä niistä minulle tulee hyvä olo, mutta piponi ei kiristy yhdestä vehnäsämpylästä, siitä etten tajunnut pyytää matcha latteeni tavallisen maidon sijasta kasviperäistä vaihtoehtoa tai tarkkaan ajastamattomasta ruokailuaikataulusta.

Ennen mietin aina kuullessani sanan balanssi, että miten moinen on edes mahdollista. Se on joko överit tai nollatoleranssi. Kaikki tuolta väliltä tuntui mahdottomuudelta. Ruokailun kanssa tasapainossa elävät ihmiset näyttäytyivät silmissäni supermiehinä ja -naisina suorittamassa mahdotonta tehtävää. Samalla suljin itseni kulpaan, jonne mahtui vain minä ja kaltaiseni. Näin kai vältyin hampaiden kiristelyltä.

Itse koin olevani onnellinen eläessäni nollatoleranssielämää, mutta luulen, etteivät ympärilläni olevat ihmiset olleet, kun meikäläisellä pipo kiristyi vähästäkin. Suorittaessani tätä ”mahdotonta” tehtävää, jota tasapainoksikin kutsutaan koen olevani onnellisempi ja helpompi ihminen. Siinä vaiheessa, kun jokin asia alkaa rajoittaa elämää tavalla tai toisella, on hyvä pysähtyä miettimään, ollaanko menossa metsään. Oman kokemuksen perusteella voin kuitenkin sanoa, että joidenkin ihmisten on yksikertaisesti koettava kaikki ääripäät löytääkseen paljon peräänkuullutetun kultaisen keskitien.

Arvostan paljon ihmisiä, jotka antavat muiden elää miten haluavat eivätkä nosta itseään jalustalle, oli kyseessä sitten vegaanit, megaterveellisesti elävät, ”sekasyöjät”, uskovaiset… mitä ikinä. Tällainen ihminen haluan myös itse olla. Haluan, että seurassani ei tarvitse tuntea oloaan tuomituksi, vaikka tekisikin eri valintoja, kuin itse teen. Koen, että tällainen ajattelutapa tuo myös paljon hyvää omaan elämääni sen lisäksi, että muiden on helpompi olla seurassani. On ihana omata läheisiä ja ystäviä, jotka ajattelevat samalla tavalla kuin itse ajattelee, mutta on myös rikkaus, että ympärillä on ihmisiä, jotka elävät ja ajattelevat erilailla. Jälkimmäinen pääsee helposti unohtumaan, kun on sulkenut itsensä kulpaan, jonne päästää vain omankaltaisensa ihmiset. En tiedä, johtuuko se balanssista vai mistä, mutta nykyään elämässäni on paljon enemmän ihmisiä kuin ennen.

En tietenkään tarkoita, että nostaisin itseni nyt jalustalle, koska olen löytänyt balanssin. Luonnollisesti ymmärrän myös niitä, jotka ovat jokin asian suhteen ehdottomia, sillä tunnen myös heidän kantansa. Kuitenkin, oli sitten kuinka ehdoton tai ei toivon, etteivät ihmiset sulkisi itseään kuplaan, ihan heidän itsensä vuoksi. Elämän monimuotoisuudella on niin paljon tarjottavaa, josta jää paitsi, mikäli näkee asiat vain omalta kannaltaan ja katselee maailmaa siltä jalustalta, jonka päälle on itsensä asettanut. Vaikka olen joskus ollut hyvinkin ehdoton teittyjen asioiden suhteen, olen kaiken sen jälkeen olen ymmärtänyt, että ainakin itselleni tasapainossa eläminen sopii parhaiten. 🙂

Millaisia ajatuksia teillä aiheesta herää? Onko hyvä vetää kaikelle tiukat rajat vai oletteko kultaisen keskitien puolestapuhujia?

Weekend Ready! Viikonloppusuunnitelmat x 10

41
Kunnon rento viikonloppu, I’m ready for ya!

Tänä viikonloppuna aijon…

…tehdä paljon tuoretta appelsiinimehua aamiaiselle. Simppeliä, mutta niiiin hyvää!
…syödä purkillisen Lohilo-proteiinijätskiä.
…NUKKUA ainakin 100 tuntia.
…nähdä kaveria.
…aloittaa katsomaan Temptation Islandin uutta kautta, haha. Välillä alkaa oikein ahdistaa myötähäpeän määrä kyseistä ohjelmaa katsoessa.
…valokuvata, valokuvata ja valokuvata.
…hengailla kylpytakissa ainakin puoleenpäivään.
…yrittää sisäistää, että nyt ollaan jo yli maaliskuun puolenvälin?! Millä järjellä aika kuluu näin nopeasti?
…olla juomatta kofeiinia, sillä sitä on tullut kitattua normaaliin määrääni (joka on lähes nollatoleranssi) verrattuna vähän liikaa viime päivinä, jos niin voi sanoa.
…rentoutua ja nauttia elämästä.

Huikeaa viikonloppua juuri sinulle! Toivottavasti saadaan nauttia auringonpaisteesta.

Viilipyttyfiilis ja uusi objektiivi

Heippahei ystävät!

Tänään ajattelin rustailla valokuvausjuttuja ja kuulumisia.
Olen viime päivinä ollut aivan erityisen hyvällä tulella. Johtuu tämä sitten hormoonitasapainosta tai mistä ikinä, olen itsekin ihmetellyt ajoittaista hyräilyäni ja sitä, miten olemustani voisi viime päivien perusteella kuvailla viilipytyksi, hyräileväksi viilipytyksi. Jopa neljän tunnin yöunilla meikäläinen hymyilee kuin hangonkeksi. Mahdankohan olla vain super rentoutunut, sillä viime viikonloppuna en kirjaimellisesti saanut aikaiseksi tehdä yhtikäs mitään. Minulla oli suuret suunnitelmat, mutta lopulta sain lauantaina itseni ulos vasta iltakahdeksalta, vain löytääkseni tieni kaupan jätkiosastolle. Välillä näinkin, haha!
312
Eilen kävin ennen iltavuoroa hakemassa kotiin uuden jäsenen Olympus-perheeseeni! Tämä uusi tulokas on 25mm f1.2 -objektiivi!! Vielä emme ole ehtineet toisiimme tutustua kovinkaan paljoa, sillä olen ollut vain töissä, mutta sen verran voin sanoa, että I’m in love. Kyseinen objektiivi tuntuu olevan juuri sitä, mitä kaipasinkin.

Olen ollut enemmän kuin tyytyväinen myös 45mm f1.8 -objektiiviini ja sille tulee varmasti käyttöä jatkossakin, mutta kyseisen objektiivin kanssa joutuu peruuttamaan todella kauas kohteesta, mikäli haluaa mahduttaa kuvaan laajempia kokonaisuuksia. Tämän vuoksi 45mm f1.8 -objektiivilla on hankala kuvata esimerkiksi sisätiloissa. Kaipasin sen rinnalle objektiivia, jolla on helppo räpsiä kuvia vaikkapa kahvihetkestä ystävän kanssa tekemättä hetkestä jäätävää spektaakkelia. Erityisesti tulevan kesän reissullani haluan mahduttaa kuviini enemmän ja ajoittain olla kuvatessani ripeä, sillä aina ei ole aikaa Siljan kahden tunnin kuvaussessioihin. 😀
4unnamed
Asia, jonka kanssa olen viime aikoina tuskaillut on editointi. Jokin aikaa sitten päätin, etten enää käytä valmiita filttereitä, vaan haluan oppia editoimaan kuvani itse. Tämä onkin kasvattanut päähäni enemmän kuin muutaman harmaan hiuksen ja opittavaa minulla edelleen riittää paljon. Tämänkään postauksen kuviin en ole oikein tyytyväinen, mutta antaa nyt mennä. Sanotaan, että hiljaa hyvä tulee, mutta itse skippaisin aina mielelläni oppimisvaiheen ja olisin mestari heti. Instastoryssa järjestämäni kyselyn mukaan 89% vastaajista tekisi samoin. 11% puolestaan ei menetä hermojaan, ellei opi jotain asiaa heti. (Miten ihmeessä te sen teette?!) Tähän vähemmistöön tosin kuului muutama henkilö, jotka eivät osaa suomea eivätkä siksi luultavasti edes tienneet mitä vastaavat ja mihin, joten todellisuudessa lähes kaikki vastaajat ovat yhtä malttamattomia kanssani. Ihanaa en ole ainoa!

Kumpaan kastiin sinä kuulut?

Valokuvausaiheesta minulla riittäisi juttua vaikka kuinka, mutta jotta tästä postauksesta ei tulisi turhan pitkä, taidan säästää jotain myös seuraaviin postauksiin. Railakasta loppuviikkoa!