Kuvien merkitys blogissa ja juttua tyylistäni kuvata

Heippa! Tänään puhun siitä, miten paljon kuvat merkitsevät minulle kirjoittaessani tätä omaa blogiani ja lukiessani muiden blogeja. Samalla myös muutama sana kuvaustyylistäni.

I must say: kuvat ovat minulle lähes kaikki kaikessa. Tottakai tekstilläkin on väliä, mutta monista blogeista saatan katsella vain kuvat ja skipata kirjoitukset. Varsinkin, jos en satu olemaan sillä tuulella, että jaksaisin lukea pitkiä tekstejä. Täytyy kuitenkin sanoa, että esimerkiksi Start Living Your Best Life -blogissa Elisassa on aina niin huippuja kirjoituksia, että jaksan lähes poikkeuksetta lukea ne ajatuksella läpi ja inspiroitua niistä. Hänellä toki on myös ihania kuvia.

C6303F75-77FA-4755-9AEB-78140C1210F1

Jos mietin omaa blogiani, kuvituksella on TODELLA suuri merkitys siihen, miten helposti ja luontevasti tekstiä syntyy. Olen kirjoittanut postauksia, joiden kuviin en ole ollut lainkaan tyytyväinen. Tuolloin tekstinkin tuottamisessa on ollut vaikeuksia, ellei ole ollut tiettyä aihetta, mistä kirjoittaa tai jotain selkeää asiaa, mistä olen halunnut puhua.

Kuten viimeisimmässä postauksessanikin tuli ilmi; olen viime aikoina valokuvannut paljon ja huomaan sen vaikuttavan selkeästi myös innostukseeni tätä blogia kohtaan. Haluaisin vain kuvata ja kirjoittaa, kuvata ja kirjoittaa.

51EEB6E2-1060-46A6-9371-CCC132648CCD

Kuvat vaikuttavat äärimmäisen paljon blogin ja postausten yleisilmeeseen, joten jos en ole niihin tyytyväinen, tekee mieli vain pitää blogi visusti kiinni alemmuuskopleksin iskiessä. Kehnot kuvat eivät nimittäin ainakaan itseäni houkuttele lukemaan. (Poikkeuksia tähänkin tosin löytyy!)

Esimerkiksi silloin, kun olin päättänyt opetella itse editoimaan kuvani ja olin vasta aloittanut Lightroomin käytön opettelun, motivaationi kirjoittaa blogia oli rehellisesti sanottuna aika alhaalla, sillä en osannut vielä edioida kuvia mieleisekseni. Muistan kuitenkin talvella kirjoittaneeni postauksen, johon listasin asioita, joita aioin kevään/kesän aikana saada aikaan. Yksi noista asioista oli paremmat kuvat blogissa. Vaikka vasta nyt alan olla tyytyväinen aikaansaannoksiini, olen ylpeä siitä, millaisen harppauksen olen ottanut eteenpäin, jos vertailen esimerkiksi tuon edellämainitun postauksen kuvia ja muutaman viimeaikaisen postaukseni kuviin. Vielä on parannettavaa ja luultavasti viimeistään kuukauden päästä vedän taas armotonta volttia, koska haluan olla parempi, mutta yritän antaa itselleni kiitosta jo tehdystä työstä.

152ECBF0-6E9B-4211-95E0-2F1557F749F6

Asia, jota haluaisin kehittää kuvissani seuraavaksi on niiden ideat. Haluan tavoitella mielenkiintoisempia, idearikkaampia kuvia, jännemmillä kuvakulmilla. Olen aina tykännyt tietynlaisesta mystisyydestä kuvissa. Joskus läheiseni ovat kommentoineet sitä, että peitän kuvissa monesti kasvoni tai valitsen postattavaksi takaapäin otettuja kuvia. Yksinkertaisesti kuitenkin vain pidän tyylistä, jossa kasvoja ei aina näy. Esimerkiksi tämän postauksen kuva, jossa piiloudun neuleen kaulukseen on mielestäni mielenkiintoisempi, kuin ne otokset, joissa kasvoni näkyivät. Samaten postauksen ensimmäinen kuva on mielestäni kiinnostavampi, kuin mielikuvani itsestäni poseeraamassa tuossa kirjahyllyn edessä kasvot kameraan päin. Toki siis myös pidän kuvista joissa kasvot näkyvät, mutta selkeästi tyyliini kuuluu vahvasti myös niiden näkymättömyys.

72286915-07E0-4FAA-B033-FAD4FEB94C62

Viime aikoina olen Instagramiin postannut värikkäämpiä kuvia, joissa saturaatio on voimakkaampi kuin esimerkiksi alkukesästä postatuissa kuvissa. Eilen kun sitten katselin Insta-kuviani minulle tuli oikein väriähky. Tajusin, että välillä on ihan kiva revitellä väreillä, mutta ominaiseen tyyliini kuuluu myös ”värittömyys” eli kuvissa saa kyllä olla värejä, mutta en pidä voimakkaasta värikylläisyydestä. Niimpä jatkossa aikomus on mennä taas hieman ns. värittömämpään suuntaan. Esimerkiksi tämän postauksen kuvat ovat tarpeeksi värittömiä omaan makuuni.

Muutenkin haluan alkaa enemmän kiinnittää huomiota siihen, mikä kuuluu omaan kuvaus/editointityyliini ja mikä taas ei. Noita asioita tulee tehtyä niin luonnostaan, etten kaikkia edes osaa nimetä. Haluaisinkin oppia tunnistamaan niitä enemmän, jotta voisin tietoisesti vahvistaa tyyliäni.

Miten on, onko teille blogeissa teksti vai kuvat tärkeämpiä? Vai koetteko edes asialla olevan väliä?

PS. Nämä kuvat on otettu isoäitini kodista. Eikö hänellä olekin kaikkia ihania pieniä yksityiskohtia sisustuksessaan?

Vaihde vapaalla

BB49FD89-F2FC-4442-A90B-1466C184705D

2C1574DA-B5CE-4D06-AD84-DC4318B53958

9EDDF9F5-E7AB-454A-8E8D-6F66FB546D5C

C96C871D-7408-40DE-A648-8EDB0B849BAB

Kuvat minusta: Tytti Meriluoto, Editointi: minä

Moi! Mitä teille kuuluu? Tänne ei ihmeempiä. Mulla oli juuri neljä päivää vapaata töistä. Teki ihan hyvää, kun oli enemmän aikaa harrastaa ja nähdä kavereita – niin ja RAKASTUA uuteen kameraani!

Ihan rehellisesti sanottuna, torstai oli vaikea päivä. Ahdistun helposti, jos olen vain yksin kotona koko päivän ja tuo päivä oli juurikin sitä. Ystävistäni pari olivat omilla tahoillaan lomamatkoilla, yksi oli jo sopinut muuta, yhden kanssa olin juuri keskiviikkona lounaalla ja yhtä taas olin sopinut näkeväni lauantaina eikä hän muutenkaan ollut edes samassa kaupungissa tuolloin. Lopulta päätin lähteä yksin keskustaan, vaikka sitten vain istumaan kahvilaan. Ainakin ympärilläni olisi elämää. Matkalla kaupunkiin äitini soitti ja lupasi tulla kanssani kuvaamaan. Se pelasti päiväni. Niimpä kävin kaupungissa vain syömässä ja suuntasin sitten takaisin kotiin.

Alkuviikosta venäläinen vaihto-oppilas laittoi minulle Instagramissa viestiä ja kysyi haluaisinko nähdä. Vastasin myöntävästi ja sen seurauksena menimme yhdessä perjantaina lounaalle, jonka jälkeen otimme toisistamme muutamat kuvat. Täytyy sanoa, että tällaiset tapaamiset ovat ehdottomasti oman mukavuusalueeni ulkopuolella ja tuntui vähän kuin olisin ensitreffeille ollut menossa, kun en oikeastaan tiennyt toisesta mitään. Meillä oli kuitenkin tosi mukava kohtaaminen! Kiva kun oli jotain erilaista ohjelmassa ja nautin englannin puhumisesta.

Lauantaina näinkin sitten Tyttiä ja vietin hänen kanssaan melkein koko päivän. Aloitimme aamiaisella Bistro Naapurissa. Oli ihanaa käydä Naapurissa pitkästä aikaa. Tuo paikka oli ennen ihan ehdoton ykkönen ja edelleenkin ihana! Ei vain tule käytyä enää niin usein. Aamiaisen jälkeen kiertelimme ympäriinsä ja kuvasimme. Iltapäivästä päädyimme vielä Kahvila Runoon kahville. Ihana päivä. Kotiin päästyäni olin aivan rättiväsynyt ja olisin voinut nukahtaa siihen paikkaan.

Sunnuntaina puolestaan valokuvasin jälleen ja iltapäivästä kävimme isöäidilläni kylässä.
Rivien välistä voi varmasti lukea, etten malta olla erossa uudesta kamerastani. Voisin viettää päiväni vain valokuvaten hyvässä seurassa. Vielä kun saisin nämä tänne blogiin hieman isommalla, jotta ne olisivat paremmin edukseen. Täytyy selvittää, miten se onnistuisi. Minä kun en ole mikään ATK-nero, heh.

Mutta hei, toivottavasti sulla on ihana päivä ja stemppiä meneillä olevaan viikkoon!

Unelma Itsestä

904E76C1-96F6-4726-BFF4-E1D18C1A5287Kaupallinen yhteistyö: Unelma Itsestä

Parisen viikkoa sitten kirjoitin unelmista. Nyt haluaisin jatkaa aiheesta.

Kuvitteletko koskaan itseäsi istumaan vanhana kiikustuolissa miettimässä, mitä kaikkea sitä tuli elämässä tehtyä ja saavutettua ja vastaavasti, mitä jäi tekemättä ja saavuttamatta?
Minä kuvittelen, useinkin. Erityisesti silloin, kun haluan muistuttaa itseäni siitä, miten en missään tapauksessa halua katsoa elämääni taaksepäin katuen tekemättä jääneitä asioita ja siitä syystä toteutumattomia unelmia, että olen pelännyt tavoitella niitä. Mielummin ”ooops” kuin ”what if”.

Uskon kaikella olevan tarkoituksensa. Tästä syystä luotan siihen, että tulee sitten valmis elämäni filmi olemaan minkälainen tahansa, tulen minä olemaan onnellinen katsoessani sitä. Silti jokin minussa pelkää, että joku suurimmista unelmistani jää toteutumatta, että jään lillumaan sille kuuluisalle mukavuusalueelle enkä vanhana (olettaen, että saan elää vanhaksi asti) voi olla ylpeä siitä, miten uskalsin aina yrittää tavoitella haluamiani asioita.

Olen aina ollut huono olemaan rohkeasti ylpeä itsestäni ja saavutuksistani. Kainostelen tuoda itseäni esiin. Jopa tämän blogin mainostaminen Instagramissa nolottaa ja ahdistaa välillä. Vuosien varrella luottamus itseeni on karttunut hiljalleen. Silti tarvitsen edelleen hirveästi stemppejä ja vakuutteluja ulkopuolisilta, ennen kuin uskallan edes himpun verran luottaa omiin kykyihini, saati sitten esitellä niitä muille.

Haluaisin voida kiittää itseäni enemmän. Haluaisin oppia olemaan itselleni armollisempi. Haluaisin rohkeasti lähteä jahtaamaan villeimpiäkin unelmiani sen sijaan, että armottomasti piiskaisin itseäni. Haluaisin olla entistä enemmän sinut itseni kanssa välittämättä siitä, mitä muut ajattelevat. Haluan yhä useammin astua ulos mukavuusalueeltani saavuttaakseni jotain.

C12C1353-41DD-4219-A8F5-C6FB6552B2F4


Unelma Itsestä -verkkovalmennus

Muutama vuosi sitten törmäsin ensimmäisen kerran Unelma itsestä -verkkovalmennukseen. Jo tuolloin mietin mukaan lähtemistä. Valitettavasti ilmoittautumisajankohta oli kuitenkin jo mennyt, joten oli liian myöhäistä liittyä joukkoon. Sosiaalisessa mediassa valmennukseen osallistuneet hehkuttivat valmennusta ja totta puhuen, olin jopa hieman kateellinen heille, sillä he todella vaikuttivat saaneen valmennuksesta itselleen ja omaan elämäänsä paljon. Heistä säteili itsevarmuus ja rohkeus. Sellaista minäkin halusin.

Kuinka ollakkaan, nyt myöhemmin elämässäni Unelma itsestä -valmennus sattui tielleni uudelleen ja minulle tarjoutui tilaisuus lähteä mukaan valmennukseen! Valmennus, jossa minäkin olen mukana, alkaa 17.9. ja kestää 4kk.

Se mitä itse lähden pääasiassa valmennukselta hakemaan on nimenomaan usko itseeni ja unelmiini. Haluan murtaa kangistuneita ajatustapojani ja tehdä itsetutkiskelua. Uskon myös inspiroituvani muista valmennettavista ja heidän onnistumisistaan.

Lisäksi valmennuksessa on useampi eri ruokavalio- ja treeniohjelma, joista jokainen saa poimia itselleen sopivimmat. Tarjolla on kymmeniä eri reseptejä puhtaaseen syömiseen kuvien kera! Jokaiselle valmennukseen osallistuvalle lähetetään postitse Unelma itsestä -työkirja, joka sisältää erilaisia tehtäviä liittyen valmennukseen ja sen aihepiireihin. Luvassa on myös voimaannuttavia valmennusvideoita ja neljä live ryhmävalmennusta netissä.

Valmennuksen aikana tulen kirjoittelemaan omia fiiliksiäni blogiin. Odotankin jo innolla, minkälaisia muutoksia tämä elämääni tuo ja miten se minuun tulee vaikuttamaan!

Jos kiinnostuit, täältä voit lukea valmennuksesta lisää: Unelma Itsestä -verkkovalmennus
KOODILLA: unelmasilja saat nyt -15% kaikista Unelma Itsestä -tuotteista ja valmennuksista.

PS. Huomaathan, että valmennuksia järjestetään vain kaksi kertaa vuodessa, joten liity sinäkin mukaan nyt niin lähdetään yhdessä kohti unelmiamme ja unelmiemme minää! 🙂

Sateinen viikonloppu ja uusi kamera

ACFC2A0D-EFA5-455E-9EC8-B82FAA8D4223

944E5B06-F578-451C-9467-4A5191039725

E2F7C582-D912-46C0-AF88-15A790B4CDCC

FD4330DA-AD1F-434B-BC78-027BAE038ACE

89F77BCE-BDDD-4921-80BF-B8ED425E0723

Moikka!

Tämän menneen viikonlopun säätila ainakin täällä meillä päin oli, rohkenen jopa sanoa, ihanan syksyinen. Juuri sellainen, että tekee mieli käpertyä sohvannurkkaan katsomaan kunnon sarjamaratonia herkkujen ja kymmenen viltin kera. Itseltäni nämä suunnitelmat jäivät kuitenkin väliin, sillä olin viikonlopun töissä. No, ensi viikonloppuna sitten. 🙂 Toivottavasti joku teistä toteutti edellä mainitun kaltaisen viikonlopun puolestani!

Ai niin, ostin uuden kameran! Viimeisen vuoden minulla oli käytössä Olympus Pen, joka mielestäni on oikein hyvä kamera sekin. Varsinkin kun panostin hyviin objektiiveihin. Ostaessani Olympuksen en ollut edes varma siitä, kuinka paljon minun tulisi kameralla kuvailtua, joten Olympus Pen oli sopivan pieni ja kätevä sen hetken käyttötarkoitukseeni.

Nälkä tietenkin kasvoi syödessä ja aloin kaivata jotain lisää. Halusin täysikennoisen rungon, joten kameramerkkiä oli vaihdettava. Pitkän pohdinnan jälkeen päädyin Nikon D750 -runkoon. Pelkästään runko oli sen verran hintava, etten viitsinyt heti ostaa sen rinnalle kallista objektiivia. Niimpä objektiiviksi valikoitui Nikkor AF-S FX 35mm f/1.8. sillä myyjän mukaan se vastasi polttoväliltään parhaiten Olympuksen 17mm objektiivia, josta olin tykännyt. Tällä kalustolla mennään siis jatkossa!

Olen todella innoissani uudesta rungosta, mutta nyt on aloitettava armoton opettelu, jotta saan siitä kaiken irti. Vielä en ole ehtinyt kuvailemaan lähes ollenkaan. Vähän kyllä harmittaa, että Olympukseen minulla oli todella hyvät objektiivit ja nyt ne menevät uusiin koteihin. Kuitenkin, tämä vaihto tuntuu oikealta ja uutta runkoa tuskin tarvitsee vähään aikaan ostaa, sillä tällä kelpaa kuvailla pitkän aikaa!

PS. Katsokaa, mikä ihana kahdeksanviikkoinen karvapallero meillä kävi lauantaina kylässä!!

Päivä Turussa – kuvailua ja smoothie bowleja

Muutama viikko sitten vietin vapaapäiväni kaverini luona Turussa. Turku on minulle aika vieras paikka, vaikka lapsena siellä tuli käytyä suht usein, sillä tätini asuu Turun lähellä. Nyt olin jokseenkin hermostunut istuessani bussissa matkalla kohti tuota kaupunkia, sillä minulla ei ollut harmainta aavistustakaan, mihin bussi tulisi minut jättämään ja mihin suuntaan minun siitä tulisi lähteä. Onneksi kaverini tuli minua hakemaan, sillä muussa tapauksessa olisin ollut vielä enemmän hukassa.

A382D6C4-1E99-4722-A5B4-3041EEE1107B

2D109395-E642-4995-B350-202788466CF9

Kaikesta huolimatta olin innostunut päivästä; tottakai ensisijaisesti siksi, että tulisin viettämään aikaa ystäväni kanssa, mutta myös siksi, että pääsisin tutustumaan Turkuun.

Uusissa kaupungeissa, sekä Suomessa että ulkomailla, lempipuuhaani on aina vierailla erilaisissa terveellisten vaihtoehtojen ruokapaikoissa. Tällä kertaa ystäväni ehdotti kahvilaa nimeltä Kembuz, jonne lopulta päädyimme. Heti sisään astuttuamme ihastuin paikkaan. Jos samainen löytyisi Tampereelta, kävisin siellä varmaan joka päivä. Toisin sanoen; lompakkoni kiittää, että Kembuz on parin tunnin ajomatkan päässä. 😀

C5BCED59-1277-4CBE-9EE2-EBF6ED5945B3

7B6A4233-ECB1-4B70-8D99-F5D77B326B2E

88376648-65D0-41C5-87E6-C19C9F26B68F

C432BEF7-8B78-41B8-9EEC-B56102BBCC87

Syömisen lisäksi vietimme päivää kuvaillen, editoiden kuvia ja ihan vain jutellen. Naurettiin sille faktalle, että meidän hengailut menee aina kuvailuksi. Edellisenä päivänä olin lähettänyt Vilmalle viestin, joka kuului jotakuinkin näin: ”Hei kun tuun sinne, voitko ottaa musta nopeesti muutaman kuvan? Ihan vaan yhdellä asulla, ei mitään kauheeta säätöö.” Kuten sanottu, lopulta koko loppu päivä rakentui kuvaamisen ympärille. Todettiin sitten vain, että mitäs vikaa siinä toisaalta on, kun kerta molemmille se on mieleistä puuhaa!

DD152F30-9D0B-4E14-B19A-21C01A1258E9

FA4C2D02-2FF5-42D5-B1AF-C3F821152BB0

Jälleen kerran päivä kului todella nopeasti hyvässä seurassa kivoja juttuja tehden ja pian olikin jo aika hypätä Tampereen bussiin, kotia kohti. Nähdään taas pian Turku ja Vilma!

Ota riskejä, tavoittele unelmiasi

Olen varmasti kirjoittanut samasta aiheesta ennenkin, mutta kertaus on opintojen äiti ja tällä hetkellä erityisesti itse tarvitsen näitä sanoja.

Meillä kaikilla on unelmia, pieniä ja suuria. Joitakin unelmiamme emme edes tiedosta tai halua sanoa ääneen. On unelmia, joihin uskomme, toiset taas tuntuvat mahdottomilta toteuttaa.

Minullakin on ja on ollut unelmia. Osa niistä on jo toteutunut, osa vielä toteutumatta.

Välillä päästän itseni unohtamaan, että meillä on vain yksi elämä. Vaikka olisi useampi, tuskin tulen saamaan toista tilaisuutta Siljana. Toisinaan osa ympärilläni olevista ihmisistä ei usko unelmiini ja se saa minutkin epäröimään. Mitä jos lähden unelmieni perään ja epäonnistun? Ilkkuvatko he sitten minulle? Sanovat sen kuuluisan lauseen, joka kuuluu näin: ”Minähän sanoin.”

65AD4429-6B09-4D9E-BF50-751775016F30E2CB083F-3A3A-4F0C-BDDC-6433D40C6AC0

Edelleen, elän siinä oletuksessa, että minulla on tämä yksi elämä. Miksi kuluttaisin sen pelkäämiseen ja mukavuusalueellani mätänemiseen? Aika ajoin pyrin muistuttamaan itseäni siitä, miten joskus niin mahdottomaltakin tuntuneet unelmani ovat käyneet toteen. Miksi näin ei voisi tapahtua uudelleen?

Juuri nyt olen pysytellyt mukavuusalueellani aivan liian kauan. Olenkin onnellinen siitä, että eteeni on yllättäen avautunut muutama ovi kohti muutosta. Nyt kyse on vain siitä, uskallanko pitää pääni ja tarttua noihin tilaisuuksiin.

Uskon siihen, että vaikka tekisimmekin elämässä hutivalinnan, elämä ottaa meistä kopin. Elämää kannattaa elää juuri niin kuin itse haluaa. Mielummin opin omista virheistäni kuin jätän riskejä ottamatta, koska pelkään epäonnistumista. Se mikä ei ole toiminut jollekin toiselle, voi aivan hyvin toimia sinulle, et voi koskaan tietää, jos et ota selvää. Uskon, että loppupeleissä kadumme elämässä vain niitä asioita, jotka olemme jättäneet tekemättä.

D6E52A5E-FFC8-4168-A6FA-64598DF1F950689DA071-E817-423B-BAD4-6F19162F8027

Ihanaa päivää! Muista, että kyseessä on sinun elämäsi.

Minua ihastuttaa/vihastuttaa juuri nyt x 3

4E8A89FC-F7F4-4FF7-85F0-F49B539CDA6E

Ihastuttaa…

ASMR-videot YouTubessa.
Jos joskus et saa millään unta, laita tällainen video pyörimään ja kokeile nukahdatko yhtä nopeasti kuin minä! Ainakin itseäni nämä videot rentouttavat ja monesti olen nukahtanut ensimmäisen vartin aikana. En ole tutustunut kovin moniin eri tubettajiin, jotka näitä videoita tekevät, mutta esim. Sita Salmisen videot ovat toimineet minulla. Googlettamalla löytyy varmasti laajempaa lisätietoa, mutta näillä videoilla monesti siis tehdään erilaisia ääniä, jotka rentouttavat ja mikäli puhetta on, se tapahtuu kuiskaamalla, mikä ainakin minua rentouttaa myös.

C772C99D-0AF6-4D07-8335-E5486D8AECAF

Gluteeniton ruisleipä avocadolla, yrttisuolalla ja pippurilla.
Tiedän, että tämä on jo vanha juttu, mutta minulle on avocadosta joskus tullut vatsa kipeäksi useamman kerran tai ainakin näin olen luullut, minkä vuoksi olen vältellyt avocadoa joitakin vuosia. Nyt olen tutustunut siihen uudelleen ja nam!

Kaikki uudet mahdollisuudet, jotka ovat yht’ äkkiä tupsahtaneet elämääni.
Kerron näistä lisää luultavasti joskus myöhemmin. 🙂

A2123266-343D-4333-8F0E-542255E3224D

Vihastuttaa…

Pinttyneelle hielle haisevat ihmiset.
Siis ihan oikeasti. Tämä on yksi ällöttävimmistä asioista mitä tiedän! En ymmärrä, miten jotkut voivat haista niin pahalle, etteivät varmasti ole käyneet suihkussa vuoteen eivätkä käytä laisinkaan deodoranttia. Meinaan aina oksentaa, kun tämän hajuinen tuulahdus tulee naamalleni.

Oma rahankäyttöni.
Olen tässä kuussa käyttänyt ihan liikaa rahaa siihen nähden, että säästän. Joku pieni ääni sisälläni vain aina sanoo: treat yourself. Jatkossa tsemppaan taas!

Ettei TV:stä ole kesän vuoksi tullut mitään hyvää sarjaa.
Monesti on tehnyt mieli katsoa jotain hyvää sarjaa, mutta en edes Netflixistä ole bongannut viime aikoina mitään kivaa. Tiedän, että Hulu:ssa olisi sarjoja, joita katsoisin mielelläni, mutta Hulu kun ei näy Suomessa…

9E408185-E70D-42E2-8288-FBCBF6E0AFA7

Mielummin laiha sopu kuin lihava riita?

Heti alkuun täytyy sanoa, etteivät varsinaisesti oman elämäni tapahtumat ole saaneet minua miettimään otsikkoon viittaavia asioita. Sen sijaan läheisteni elämissä on viime aikoina (tai jo aiemmin) sattunut asioita, jotka ovat saaneet minut pohtimaan, pitääkö aina antaa anteeksi? Onko laiha sopu aina parempi kuin lihava riita?

B1C88F0C-22F0-44C9-A916-0E11A8347750

Itse tiedän olevani huono antamaan anteeksi tai anteeksi antamisesta en tiedä, mutta olen huono unohtamaan. Tavallaan ihailen ihmisiä, jotka osaavat toimia päinvastoin; antavat helposti anteeksi ja elävät mielummin sovussa kuin kantavat kauaa – silloinkin, kun joku on käyttäytynyt heitä kohtaan todella törkeästi. Mistä he löytävät kaiken sen voiman nousta tilanteen yläpuolelle ja toimia tyynesti?

Monesti sanotaan, että kun esimerkiksi ollaan perhettä niin välillä tulee sanottua tai tehtyä tyhmiä asioita, mutta anteeksi kuuluu antaa, kerta perhettä ollaan. Ymmärrän, että monesti niihin lähimpiin ihmisiin tulee purettua kiukunpuuskia, mutta onko todella kaikki sallittua sen nimissä, että kuulutaan samaan perheeseen tai ollaan hyviä kavereita keskenään? Jos vaikka ääneen toivoo toisen kuolemaa, onko sekin anteeksiannettavaa? Tai entäpä, jos käyttää toista häikäilemättömästi hyväksi tavalla tai toisella? (Esimerkit itse keksitty.) Omasta mielestäni erityisesti siksi, että ollaan läheisiä pitäisi kunnioittaa toinen toistaan. Tottakai itsekin kiukuttelen, mutta en lähtisi tekemään/sanomaan tyhmyyksiä, joita myöhemmin joutuisin vuolaasti anteeksi pyytelemään enkä tarkoituksella loukkaisi toista.

4741948A-7D45-4168-A751-FC9C9DCA1069

Senkin näen vielä suht ymmärrettävänä, että joskus saattaa suutuspäissään tulla sanottua jotain hyvinkin ajattelematonta, mutta mitä jos tällaista käytöstä jatkuu pidempään ja sanotuksi/tehdyksi tulee loukkaavia asioita liukuhihnalla. Pystyykö tällaista enää laittamaan vain ajattelemattomuuden piikkiin? Tai jos joku sinulle läheinen ihminen kääntäisi sinulle selkänsä, mutta jonkin ajan päästä haluaisikin olla taas tekemisissä, antaisitko anteeksi ja jatkaisitko suhdettanne niin kuin se oli ennen välirikkoa?

Vaikeitakin asioita monesti pystyy anteeksi antamaan ja ehkä jopa jollain tasolla unohtamaan, kun aikaa on kulunut tarpeeksi, etenkin jos toinen on tapahtuneesta aidosti pahoillaan. Mutta mitä mieltä te olette: onko kaikki todella anteeksiannettavaa? Entä jos toinen ei edes osoita katumusta, saati sitten myönnä, että itsessä olisi ollut mitään vikaa? Onko parempi vain purra hammasta ja pysyä sovussa vai onko joskus oikein ottaa etäisyyttä toiseen pidemmäksi aikaa tai ehkä jopa lopullisesti?

E89CCEBF-B227-456F-841A-BAAB943B83C0

Kesävisiitti Turkuun ja Hankoon

08492A19-DA7E-4EAA-8C15-BC3E16092A02
2C7812E5-61B1-4606-9745-F7B9CB615B52

Viime viikonloppuna vietimme ystäväni kanssa kesän viimeistä yhteistä viikonloppua ennen hänen muuttoaan suuntaamalla lauantai-iltapäivästä kohti Turkua.

Turkuun päästyämme käväisimme heti lähikaupassa ostamassa illallistarvikkeet ja väsäsimme nopean ruuan, sillä ainakin minulle oli ehtinyt jo tulla aivan järkyttävä nälkä. Illallisen jälkeen teimme itsellemme kunnon jäätelöannokset ja parkkeerasimme sohvalle katsomaan leffaa, jonka lopulta pysäytymme puoleen väliin, sillä kummallakin alkoi silmäluomet painua kiinni.

Juttelimme vielä myöhään yöhön asti pimeässä peiton alla makoillen, kunnes ummistimme silmämme. Unta piti saada reissun pääkohdetta, Hankoa varten.

Seuraavana aamuna nukuimme pitkään ja heräsimme ilman herätyskelloa. Ystäväni keitti meille aamukahvit ja pian jo ampaisimmekin tien päälle.

Lauloimme radiossa soivien biisien tahtiin ja rupattelimme sillä välin, kun rankkasade ja ukonilma näyttivät meille tietä kohti ensimmäistä päämääräämme, Fiskarsin kylää. Matkalla pysähdyimme nappaamaan aamiaista ja juoksipa tien yli kaksi peuraakin.

Saavuttuamme Fiskarsiin, vierailimme ystäväni isän putiikissa, Ruokapuoti Lumossa (ihana pieni putiikki täynnä luomu-/lähiruokaherkkuja!), minkä jälkeen ehdimme ottaa tosistamme muutamat kuvat ennen kuin rankkasade yllätti meidät jälleen! Meillä oli kivaa koko ajan, mutta aloin jo turhautua tuohon säähän todella, sillä näytti siltä, että koko päivä tulisi vain satamaan vettä eikä nyt todellakaan puhuttu pienistä kuuroista.

Lähdimme jatkamaan matkaa kohti Hankoa. Satoi, satoi ja satoi, mutta juuri ennen kuin saavuimme Hankoon taivas selkeni ja jopa aurinko suvaitsi tulla paikoitellen esiin! Mikä helpotus, että saimme kierrellä kaupunkia rauhassa ilman sateenvarjoja.

Hangosta jäi oikein söpö vaikutelma, mutta ehkä se on juurikin sellainen kesäkaupunki, josta nauttii eniten, kun aurinko paistaa täydeltä taivaalta ja lämpöasteita on kylliksi.

Nähtyämme tarpeeksi ja napattuamme haluamamme kuvat, lähdimme takaisin kohti Turkua, jossa vietimme myös lauantain ja sunnuntain välisen yön. Söimme edellisillan ruokien loppuja ja katsoimme loput jo aloittamastamme elokuvasta. Maanantaina päivällä ajoimme Tampereelle ennen työvuoroni alkua.

Nyt fiilis on haikea. Olisipa tuo viikonloppu voinut jatkua pidempään, paljon pidempään. Se tuntui kuin minilomalta kauemmaksi kuin parin tunnin päähän.

PS. Kuvia otimme tuolla reissulla paljon! Tulenkin postailemaan niitä täällä tasaiseen tahtiin seuraavien postausten yhteydessä. 🙂

Muuttaako vai ei? – Kuulumisia

BBF98BC5-8B6C-4028-9586-9D8FC135E03D

Moikka!

Tuli äkkiseltään sellainen fiilis, että haluaisin tulla rennosti kirjoittamaan ihan vain kuulumisia. Olen tästä aijemminkin puhunut, mutta välillä on ikävä niitä blogiaikoja, kun kirjoitettiin joka päivä, kuvat olivat nopeita räpsyjä ja tekstiksi kyhättiin mitä ikinä sattuikaan tulemaan mieleen, välillä siinä ei ollut päätä eikä häntää. Ehkä juuri siksi tulikin kirjoitettua niin usein, kun postauksiin ei niin paljon panostettu ja jos vaikkapa kuvia ei ollut, niitä saatiin nopeasti aikaan ottamalla muutama nopea kuva peilin kautta. Sen kummempia valmisteluja ei kaivattu.

En noihin aikoihin haluaisi palata, sillä tykkään yleensä panostaa eritoten kuviin ja valokuvaus sekä kuvanmuokkaus ovat  rakkaimpia harrastuksiani, mutta tekstin suhteen kamppailen usein, sillä aina tuntuu, että pitäisi olla jotain tärkeää asiaa tai rajattu aihe, mistä kirjoittaa. Aiheen ollessa hakoteillä tuntuu turhalta kirjoittaa mistään.

Tänään kamppailen kaavoja vastaan ja kirjoitan niitä näitä. Siirrytään siis kuulumisiin!

Olin ajatellut olla tästä hiljaa, kunnes olisin tehnyt päätöksen, mutta haluan olla avoin ja kertoa, että minulle tarjoutui mahdollisuus muuttaa kokonaan Pispalaan. Mitä enemmän tuota ajattelen sitä oikeammalta ratkaisulta se tuntuu. Jopa talven bussiaikataulut vaikuttavat olevan sitä mieltä, että minun pitäisi muuttaa. Ne kun eivät oikein sovi omiin aikatauluihini. Pienenä vannoin muuttavani takaisin Pispalaan sitten, kun olen ”iso” ja välillä siellä kävellessäni olen miettinyt sitä, miten elämä tuntuu vievän minua suuntaan, joka ei mahdollista tuon lapsuuden haaveen toteutumista. Se on tuntunut haikealta, vaikka olenkin tiennyt haluavani tuota toista suuntaa enemmän. Kun Tyynen omistaja ehdotti, että muuttaisin heille, se tuntui kohtalolta.

Samaan aikaan tuntuu haikealta ajatella muuttoa pois perheen luota. Siitäkin huolimatta, että olen jo jonkin aikaa kaivannut kipeästi muutosta elämäntilanteeseeni, mikä on varmasti näkynyt myös täällä blogissa. Ikäiselleni on toki normaalia muuttaa pois kotoa ja monet muuttavat paljon aikaisemmin. Välillä onkin tuntunut vähän nololta sanoa, että asun vielä vanhempieni helmoissa. Se on tähän mennessä kuitenkin ollut minulle ainoa oikea ratkaisu.

Suunnitelmissani on ollut muuttaa viimeistään ensi vuonna pois ja minun tapauksessani tämä tarkoittaa kauas pois. Omatuntoani kolkuttaa, kun mietin muuttoa Pispalaan, sillä en tiedä, kuinka usein tulen tulevaisuudessa näkemään perhettäni. Pitäisikö minun siis viettää tämä viimeinen vuosi kirjaimellisesti heidän kanssaan eikä nähdä vain kerran pari viikossa? Samalla Pispalaan muutto tuntuu oikealta ratkaisulta. Uskon myös siihen, että elämässä hulluimpiinkin tilaisuuksiin kannattaa tarttua, jos vähänkin sitä harkitsee, sillä usein niistä tulee seikkailuja tai vähintään opetuksia.

Äh, en tiedä mitä tehdä! Katsotaan, ehkä keksin jonkun väliratkaisun.

Elämäni on viimeiset pari viikkoa ollut aika kiireistä, mikä on tavallaan ihan hyväkin. Tämä tuleva viikonloppukin on täyteen bookattu, joten tylsää ei tule olemaan.

Tällä viikolla olen joka päivä pyöräillyt töihin ja takaisin. Siinäpä on ainakin tullut päivän liikunnat tehtyä. Oli muuten raskasta polkea yksi päivä kovaan vastatuuleen! Meinasin ruveta itkemään, kun väsytti ja ärsytti niin paljon, hah. Täytyy sanoa, että olo tuntuu nyt vähän ylirasittuneelta ja aamulla heräämisen jälkeen syke tuntuu olevan koholla, joten paras himmata tahtia hieman.

Runsaan aerobisen liikunnan vastapainoksi on tullut syötyä vähän liikaa suklaata. Karkin suhteen olen tullut siihen tulokseen, ettei sitä kannata ostaa, sillä siitä tulee helposti huono olo, mutta suklaata voisin syödä vaikka kuinka paljon, ja tietty kaikkea, missä on suklaata. Haluaisin äkkiä päästä tästä suklaan rohmuamisesta eroon tai ainakin hillitä sitä vähän. Niimpä tehtiin poikaystäväni kanssa diili, etten saa syödä suklaata seuraavaan kahteen kuukauteen. Saa nähdä miten pärjään! Tavallaan olen nykyään sitä mieltä, etten halua rajoittaa itseäni liikaa, mutta nyt totaallinen vieroittuminen taitaa olla paikallaan. Näistä jutuista voisin tehdä jossain kohtaa oman postauksensa, sillä viime aikoina on taas tullut taisteltua jonkin verran oman kehon hyväksymisen kanssa.

No, jopas! Tästä kehkeytyi ihan super pitkä ja varmaan sekavakin postaus. Toivottavasti jaksoit lukea loppuun asti. 🙂 Tässä vaiheessa taitaa olla aika toivotella hyvät viikonloput ja palaillaan asiaan ensi viikolla! <3