Ristiriitaisissa tunnelmissa

C2497AE4-06F7-4BC1-925E-342088DDAB965F1308F5-9887-4263-9F64-914D73C7CF6D
Miten kiva viikonloppu, mutta miten nopeasti se kuluikin?! Touhuttiin vain Tyynen kanssa ja eilen oltiin kotikotonani käymässä.

Jotenkin viimeistään tänä viikonloppuna ymmärsin, miten ristiriitaisessa tilanteessa olen. Ennen tänne Pispalaan tuloa ajattelin tätä sellaisena välietappina kohti varsinaista lomaa. Tulen tänne, hoidan Tyyneä, kiva vaihtaa maisemaa ja niin edelleen. Tiesin, että kiinnyn koiriin nopeasti ja kovaa, mutta en koskaan kuvitellut, että kiintyisin Tyyneen ja tähän paikkaan NÄIN paljon. Enää tämä ei tunnu laisinkaan välietapilta, vaan en meinaa haluta lähteä ollenkaan. Ajatuskin lähtemisestä itkettää jo nyt, sulkematta pois faktaa siitä, että olen tajuttoman innoissani lähdössä Texasiin enkä voi uskoa, että nään poikaystäväni ENSI VIIKOLLA?!

Ennen tänne tuloani järjellä suunnittelin lähteväni kotikotiin pari päivää ennen lentoa, jotta ehdin ajan kanssa pakata ja valmistautua. Nyt ajattelen tunteella ja haluaisinkin olla täällä viime minuuteille asti. Jouduin kuitenkin hyväksymään faktan, etten ehdi tehdä kaikkea tarvittavaa, jos lähden vasta alle vuorokautta ennen lentoa. Lisäksi, olen varannut ripsihuollon viimeiselle päivälle ennen lähtöä ja mikäli tuona samana päivänä sanoisin heipat Tyynelle, ei ripsistäni luultavasti olisi mitään jäljellä sen jälkeen, kun olisin pillittänyt ne kaikki heti pois, joten parempi pillittää edellisenä päivänä.

Tiedän, että saan jatkossakin tulla aina katsomaan Tyyneä ja varmasti hoitotarvettakin tulee satunnaisesti olemaan, mutta olen jo niin kotiutunut tänne, että tuntuu hassulta lähteä. Onneksi jäljellä on vielä yli viikko, paras nauttia siitä!

Kun perjantai vihdoin tuntuu perjantailta

3C29CA59-37AD-4905-AA16-AA2FF8D9528DB01016C5-5F38-454F-8984-073A910C6EA8F7DEB098-B807-4B9F-90E4-BD0E863B1FE6EAB7FF53-2E7B-44CA-861D-C51CCE8B7928
Täytyy sanoa, etten muista koska viimeksi perjantai olisi oikeasti tarkoittanut sitä, että huomenna saa vain olla ja tehdä mitä huvittaa.

Rehellisesti, koin tällä viikolla pienoisen romahduksen. Päivän päätteeksi aloin vain itkeä, sillä tuntui, että olin hetkellisesti niin lopussa, ettei minulla ollut voimia antaa itsestäni mitään. Aijemmin vastaan oli tullut pikku juttuja, jotka normaalisti olisin pystynyt ohittamaan, mutta nyt otin niistä itseeni. Tuntui, etten jaksa enää yhtäkään päivää niin, etten saa aikaa itselleni.

Tekstasin kaverilleni lopen uupuneena. Myöhemmin sain syyn itkeä uudelleen, mutta tällä kertaa liikutuksesta; kaverini toivat minulle täysin yllättäen kotitekoista pizzaa. Itken liikutuksesta todella harvoin, vaikka olisinkin älyttömän kiitollinen. Tuona päivänä en kuitenkaan voinut muuta, kuin pillahtaa itkuun, sillä ele oli niin ihana ja ajatuksellinen. Mieleni kirkastui heti.

Nyt olen vain todella onnellinen siitä, että saan vain olla ja lenkittää koiraa, ehkä katsoa sarjoja, joiden katsomisen olen tässä parin viime viikon aikana kokonaan unohtanut.

Ihanaa perjantaita.

Pakenenko?

2EC3354B-AF27-4021-9199-AFDA93BB9E7B
Kuten tiedätte, ennen tänne koiranhoitajaksi tuloani olin enemmän tai vähemmän kiemurassa elämäni kanssa. Töissä ajattelin töitä, mutta vapaa-ajallani turhauduin todella helposti ja mieleni mustui, ellei minulla ollut aktiviteetteja, jotka pitivät minut kiireisenä.

Alan olla siinä iässä, jolloin viimeistään muutetaan pois kotoa. Muutimme nykyiseen kotiimme, kun olin 6-vuotias ja siitä lähtien olen vaihtovuotta lukuunottamatta talsinut samoja polkuja. Luulisin, että on luonnollista alkaa jossain vaiheessa tuntea tästä ahdistusta, vaikka mikään ei kotona olisikaan huonosti ja olen kiitollinen vanhemmilleni kaikesta. Sitten kun en enää asu kotona, tulee siellä varmasti olemaan kiva käydä. Tulevaisuudensuunnitelmani eivät kuitenkaan vielä taivu siihen, että minun kannattaisi muuttaa pois kotoa. Lisäksi elämääni turhautumiseen on varmasti muitakin syitä, kuin samat tutut ympyrät.

Tiedätte myös sen, että tulen nyt olemaan kaksi kuukautta poissa; ensin täällä Pispalassa ja sitten Texasissa. Monesti sanotaan, ettei omaa elämäänsä kannataisi paeta. Olenkin kysynyt itseltäni: pakenenko minä? Onko väärin hakea elämääni vaihtelua ja uusia kokemuksia vai olisiko pitänyt vain jäädä junnaamaan samaan ja yrittää tulla sinuksi asioiden kanssa? Olisiko pitänyt sano ”ei kiitos” näille parille kuukaudelle ja jäädä kotiin ”löytämään itseni” ja elämän syvimmän tarkoituksen? Mutta mitä jos joskus tarvitseekin nimenomaan lähteä, oivaltaakseen jotain? Tavallaan ymmärrän ”pakenemis”näkökulman, tavallaan taas en. Tiedän, että näiden parin kuukauden jälkeen palaan samaan vanhaan, mutta miksi ei tekisi hyvää olla hetken aikaa muualla, virkistää mieltäni ja ehkä oivaltaa jotain uutta?

Ihmisiä, tilanteita ja ratkaisuja on lukemattomia erilaisia, joten en ole kukaan sanomaan, mikä kenenkin tilanteessa on oikein ja kaikki tekevät kuten parhaaksi näkevät, mutta omalla kohdallani en näe mitään syytä siihen, miksi tämä ei olisi oikein. Välillä on hyvä oottaa asioihin etäisyyttä eikä se mielestäni ole vastuutonta pakenemista. Niin ja muistettakoon myös, että tähän parin kuukauden poissaoloon on vaihtelunkaipuun lisäksi vaikka kuinka monta muutakin painavaa syytä, joten ei sovi ajatella, että tärkeintä olisi vain päästä pois, minne tahansa. Vaihtelunkaipuu nyt vain sattuu olemaan yksi kaikista syistä ja tämän vuoksi olen näitä asioita pohtinut.

Tuntuu, että tästä postauksesta tuli taas aika järjetöntä ajatuksenvirtaa. Toivottavasti saitte ajatuksestani kopin. 🙂
1400946D-E3F4-4243-845F-B5655A42AD94

Miksi elämä koiran kanssa on parasta? X 8

Koirat, nuo ihanat pienet veitikat, jotka tuovat elämään sunnattoman paljon iloa. Niiden kommellusten seurauksena saa nauraa mahansa kipeäksi, ne tulevat halaamaan silloin, kun kukaan muu ei sitä tee ja ovat ensimmäisenä ovella vastassa, kun tulet kotiin. Ihmisen paras ystävä, todella. Olen niin onnellinen saadessani hoitaa Tyyneä, varsinkin nyt kun alkujännitys on kaikonnut ja olen nähnyt, miten hyvin meillä menee.

Miksi koiran kanssa eläminen on parasta? Syitä on lukuisia. Listaan nyt muutaman.
8A129CA9-17ED-4225-AB21-F1085B8265BC
1. Rakastan erityisesti iloisia ja hauskoja koiria, joiden seurassa saa nauraa. Tyynellekin nauran päivittäin, kun se tekee jotain ennalta-arvaamatonta ja sympaattisen hassua. Vielä ei Tyynen kanssa ole huonoa päivää ehtinyt olla, mutta vaikka sellainen tulisikin, saisi Tyyne minut varmasti paremmalle tuulelle olemassaolollaan.

2. Koirista on lenkkiseuraa ja niiden kanssa on pakkokin lähteä ulos virkistäytymään, vaikka itseä ei aina huvittaisi. Parasta on nähdä koiran riemu, kun se pääsee ulos.

3. En tiedä, onko tässä maailmassa ketään, kuka olisi kirjaimellisesti aina yhtä innoissaan nähdessään sinut.
B6AC3D4A-62BA-44C8-ABC3-4D2E281D30AB
4. Jos et keltään muulta saa pusuja ja haleja niin koiralta saat varmasti. Tyyne on joka aamu herättänyt minut pomppimalla sängynreunaa vasten ja kun nostan hänet sänkyyn, hän ryhtyy oitis riemukkaana nuolemaan minua putipuhtaaksi. Jonkin ajan päästä hän rauhoittuu, mutta jos vähänkin liikahdan, hän hyökkää taas innoissaan päälleni, haha. 😀 Tähän mennessä tämä on tapahtunut aina aamuneljältä.

5. Koiraan voi aina luottaa. Vaikka kaikki maailman ihmiset kääntäisivät sinulle selkäsi, koirasi ei sitä tekisi.
3197B027-9F5D-48B8-A258-0589E4CC44DD
6. Koiran kanssa ei tule tylsää. Aina on jotain mitä voitte yhdessä puuhata. TV:n katselukin on mukavempaa karvakaveri kainalossa.

7. Koiran kanssa et tunne itseäsi hulluksi höpistessäsi yksiksesi. Ethän ole yksin, olet koirasi seurassa.

8. Koirat ovat kuin pieniä lapsia. Niiden mielestä maassa lojuva lehtikin on jotain uutta ja ihmeellistä. Ne nauttivat kaikesta täysillä ja tämä tunne tarttuu itseenkin.

Ensimmäiset päiväni Pispalassa

73DC4F06-5C24-473A-A3FC-FC54F0833F820C8AB2B7-38FF-4106-A6DA-3E81B618C6BAEEB15146-87F9-4C88-9589-B2894D1A7C48B29F0E32-DBBF-4988-B6E6-D5BA87DB5FDAEDC8FC5C-808A-4AB4-95DE-488B879CBB4BEC659A7A-917B-4F17-8008-E19D24A4C6E5A10FACBE-3FBD-4509-BC16-6288567D6DE230172CF1-B1B3-4FC1-937D-3C72FB3792F3B80176D2-6BF1-4E51-83AB-9236AEE78EEB2685E323-0B12-4075-A640-9C8384FBB5C4
Täällä sitä nyt ollaan ja ihmetellään, Pispalassa nimittäin. Ensimmäiset päivät ovat kuluneet lähinnä yrittäessä ymmärtää, että todella saan viettää tämän loppukuukauden täällä ja saan hoitaa ihanaa Tyyneä, joka joka aamu nuolee innoissaan naamani puhtaaksi läpikotaisin, vaikkakin tämä tapahtuu kello neljältä aamuyöllä… haha.

Juurikaan en ole laakereilla ehtinyt makaamaan, sillä joko me ollaan lenkillä tai leikitään (tai sitten olen töissä). Iltaisin olen ollut aivan poikki jo ennen kahdeksaa ja uni on tullut lähes heti, kun olen silmäni ummistanut. Toissapäivänä ystäväni kävi kylässä ja vietiin yhdessä Tyyneä lenkille, minkä jälkeen menimme lounaalle Cafe Pispalaan. Ruoka oli todella hyvää, mutta sitä oli niin paljon, etten millään jaksanut syödä kaikkea.

Täällä ollessa tuntuu siltä, kuin olisin jo lomalla. Pispala/Pyynikki on vain niin valloittavan idyllinen alue, että tuskin koskaan saan siitä tarpeekseni. Hassummat eivät myöskään ole järvinäkymät suoraa parvekkeelta. Lomafiilikseen vaikuttaa varmasti myös se, että säät ovat todellakin viime päivinä suosineet! Toivottavasti saamme nauttia lämmöstä ja auringosta pitkään.

Ei tässä muuta voi sanoa kuin, että eilen aamulla tuli oikein onnellisuus maximus -tunne. Olen niin kiitollinen tästä kaikesta ja itse ainakin huomaan, kuinka valtavasti mieleni on virkistynyt uusissa ympyröissä.

Nyt minulla on alkanut pitkä työputki, jonka jälkeen voin alkaa hiljalleen laskeutua kohti varsinaista lomaa. Sitä ennen tulette varmasti kuulemaan paljon juttuja täältä Pispalasta! 🙂

10 faktaa minusta, osa 2

BFBD46B0-B602-470E-9FBD-DEB65FF69CB8
1. Normeni ovat ylitaipuisat ja kautta aikojen ihmiset ovat jaksaneet ihmetellä tätä – jopa oma äitini. Muistan kuinka ala-asteella istuimme porukalla ruokapöydän ääressä, kun joku kavereistani sanoi kovaan ääneen: ”Hei katsokaa Siljan sormia! Niissä on kuopat!” 😀 En myöskään pysty pitämään sormiani täysin suorassa, vaan ne joko taipuvat yli tai ali… Yuck, en oikein itsekkään pidä tästä.

2. Minulla on ahtaanpaikankammo. Tämä on tosi hassua, mutta välillä, jos vaikka makoilemme poikaystäväni kanssa sohvalla ja olen itse sohvan selkänojan puolella, minulle tulee yht’ äkkiä pakottava tarve räpiköidä pois, koska tuntuu, että en saa happea tai olisin loukussa, vaikka näin asia ei suinkaan ole.
F7CFEB3E-402D-4C60-A08B-032AAF8603CB
3. Nuorempana katsoin paljon leffoja, mutta nykyään jaksan harvoin keskittyä niihin. Katson mielummin sarjoja, vaikkakin välillä saatan katsoa lukuisia jaksoja putkeen.

4. Minulla on napakoru, mutta jos minulta kysyttäisiin, onko minulla lävistyksiä vastaisin todennäköisesti, että ei ole eikä tule, sillä olisin unohtanut välistykseni olemassaolon. 😀 Otin sen joskus, kun olin juuri täyttänyt 16 vuotta enkä nyt vain ole jaksanut ottaa sitä poiskaan, vaikka enää en pidä sitä erityisen hienona.
1EEF3C70-29C1-48B3-AF04-23B99E76E37D
5. En oikestaan koskaan vastaa, mikäli en tunnista puhelinnumeroa. (Paitsi, jos odotan tärkeää puhelua.) Välillä mietin, olenko jäänyt jostain paitsi, kun en ole vastannut, mutta toisaalta, ajatustapani on, että jos joku todella haluaa saada minut kiinni, hän lähettää myöhemmin viestiä. Jotenkin puhelut ovat mielestäni pelottavia, sillä ikinä ei tiedä, mitä soittajalla on sanottavanaan tai miten siihen kuuluisi reagoida. Olen joskus lupautunut esimerkiksi tapaamiseen jonkun vitamiinimyyjän kanssa, koska en vain kehdannut sanoa ei… 😀 Myöhemmin peruin tapaamisen vedoten siihen, että olen muka kipeä. Nykyään ymmärrän, että vastaamalla heti nätisti ei, säästän myös vastapuolen aikaa.

6. Minua ärsyttää, että monet bussikuskit eivät tervehdi, vaikka tervehdin heitä. En tiedä, minkälainen ohjeistus heillä tämän asian suhteen on, mutta mielestäni heidän kuuluisi tervehtiä asiakkaita ja vieläpä ainakin yrittää tervehtiä asiakkaita ennen kuin asiakkaat ehtivät tervehtiä heitä. Tämä tietysti pätee kaikkiin asiakaspalveluhommiin, mutta bussikuskeissa olen havainnut asian suhteen eniten puutetta. Onneksi kuitenkin joukosta löytyy poikkeustapauksia, ketkä tervehtivät aina iloisesti!
622FCFE8-8261-4C11-A994-6FE53A29E551
7. Ensinäkemältä ei välttämättä uskoisi, mutta olen aika tempperamenttinen ja tulistun helposti. Usein myöhemmin tajuan, että ylireagoin.

8. Hiukseni ovat olleet lyhyet viimeksi silloin, kun olin pieni. Siispä minua vähän houkuttaisi mennä kampaajalle ja antaa hänen leikata hiuksistani kunnolla pituutta pois. En kuitenkaan ole varma sopisiko minulle lyhyemmät hiukset enkä uskalla ottaa riskiä ottaakseni asiasta selvää. Veikkaan, että tulisin ikävöimään pitkiä hiuksiani.
7921EFF6-B13D-40EF-85BA-9E11ADBB3AD6
9. Olen ehdottomasti tennarityttö enkä tykkää lainkaan käyttää korkokenkiä. Viimeksi minulla oli korkkarit jalassa ystäväni häissä, jolloin meinasin pyörtyä alttarille kaikkien juhlavieraiden edessä, sillä jalkoihini sattui niin paljon, vaikka kengät olivat olleet jalassani ehkä 15 minuuttia. Mietin tuskissani, kehtaanko mennä sivuun istumaan, sillä pelkäsin, että ihmisten huomio kiinnittyisi minuun. Lopulta tuumin, että siirtymiseni sivuun herättää vähemmän huomiota kuin se, että pyörtyisin. Myöhemmin kysyin parilta vieraalta, huomasivatko he poistumistani ja he vastasivat helpotuksekseni kieltävästi. En missään nimessä olisi halunnut vielä huomiota hääparilta.

10. Olen ihminen, joka tykkää tutusta ja turvallisesta. Välillä tuntematon saa minut ahdistuneeksi. Samaan aikaan olen ihminen, joka voi lähteä yksin reissuun tai vaikka muuttaa toiselle puolelle maailmaa ja joka menee kohti tuntematonta asenteella ”katsotaan sitä sitten kun/jos se tulee eteen.”

Kuulumisia

Moikka moi!

Kaikenlaisia postauksia olen viime aikoina väsäillyt, mutta kunnon kuulumispostausta en ole tehnyt vähään aikaan. Siispä tulen tässä postauksessa vastaamaan yksinkertaiseen kysymykseen: mitä minulle tällä hetkellä kuuluu?
0A54EBA6-D00F-4B17-8DFB-FBCCDDD4A2FE0E48A685-600E-4BD9-8422-D488860DB713
Elän tällä hetkellä aika malttamattomassa mielentilassa. Kuten olen teille monesti kertonut; pidän kuukauden mittaisen lomani kesäkuussa, jolloin lähden Texasiin. Olen tuota matkaa odottanut siitä lähtien, kun tulin viime heinäkuussa edelliseltä reissultani takaisin, joten melkein vuosi tässä on ehtinyt vierähtää ja mitä lähemmäksi lähtöpäivä käy sitä malttamattomaksi tulen. Ajatukseni harhailevat jatkuvasti ja välillä on todella vaikea keskittyä yhtään mihinkään. Asiaa ei lainkaan auta se, että yksikin päivä viime viikolla puhuimme poikaystäväni kanssa kolme kertaa puhelimessa; aamulla muutaman tunnin, iltapäivällä muutaman tunnin ja vielä illalla tunnin pari. 😀 Tuntuu vielä, että mitä enemmän puhutaan sitä tyhjemmältä olo tuntuu puhelun jälkeen, kun jommankumman täytyy mennä… Puhelun aikana tuntuu melkein, kuin toinen olisi ihan vieressä, mutta sen loputtua tajuaa, ettei hän vielä olekkaan.
64F3CE5F-30E7-479B-A548-7FE07693016D7B0D01EE-B729-40C2-8FC0-23FD419E0A03
Keskiviikosta lähtien menen koiravahdiksi, joten elämästäni tulee hetkeksi aika kiireistä, kun on paljon töitä, minkä lisäksi tulee ottaa huomioon koiranlenkitykset ja muut sellaiset. Jotenkin olen vasta nyt ymmärtänyt, kuinka kiireinen tulen olemaan, kun kaverit ovat kyselleet, koska näkisimme enkä meinaa löytää aikaa… Olen kaikesta huolimatta tästä kuusta todella innoissani ja on vain hyvä, että tekemistä riittää, sillä silloin aika kuluu nopeasti. Muutenkin, ainahan sitä jaksaa paremmin silloin, kun tietää, että loma on pian täällä.
F37B2E91-39D0-40C6-A1C7-66504AAB136A8835FB66-03D7-4A3E-A754-7B096B6EAD71F3B50BE1-AF09-487A-AC7D-64C360A655A9
Kaikenkaikkiaan minulle kuuluu todella hyvää. Muutama postaus sitten puhuin siitä, kuinka yksinoleminen välillä ahdistaa eikä tämä asia ole muuttunut, mutta kuten sanottu, olen nyt sen verran kiireinen, ettei näitä asioita ole hirveästi ehtinyt miettiä. Luulen kuitenkin, että todellisuus iskee taas vasten kasvoja siinä vaiheessa, kun palaan Texasista ja se pelottaa jo etukäteen.

Mitä sinulle kuuluu? Onko kesäsuunnitelmat jo lyöty lukkoon vai aijotko mennä fiilikset mukaan? Siintääkö tulevaisuudessa jokin tietty asia, jota odotat innolla? Olisi kiva kuulla myös teidän kuulumisianne. 🙂