Voiko kaukosuhde toimia? – 4,5 vuotta, kaksi eri maanosaa

Olen pitkään miettinyt, haluanko kirjoittaa tästä aiheesta blogissani vai pitäisikö minun jättää aihe blogin ulkopuolelle. Vaikka olen maininnut poikaystäväni teksteissäni monta kertaa, on parisuhteestamme kirjoittaminen tuntunut liian henkilökohtaiselta. Kuitenkin, kun neljän ja puolen vuoden yhdessäolon jälkeen osa ihmisistä ei edelleenkään pidä suhdettamme muiden veroisena päätin, että on aika jakaa omia kokemuksiani. Toivon myös, että kirjoituksestani olisi apua niille, jotka ehkä pohtivat, kannattaako kaukosuhteeseen ryhtyä ollenkaan.

Olemme poikaystäväni kanssa seurustelleet nyt yli 4,5 vuotta ja lähes koko tuon ajan olemme asuneet eri puolilla maailmaa. Tapasimme ollessani vaihto-oppilaana Texasissa. Ennen tuota vuotta en ikinä olisi uskonut, että tulisin USA:ssa tapaamaan jonkun erityisen, mutta kuinka ollakkaan; näin kävi.

Jo suhteen alussa molemmat tiesimme, mihin olimme ryhtyneet enkä muista missään kohtaa harkinneeni kahdesti. Mielestäni on hassua, että ihmiset eroavat, koska tietävät joutuvansa elämään kaukosuhteessa. Jos tämä on syy erota, minusta tuntuu, että ero olisi tullut muutenkin. Miksi ei edes yrittäisi kaukosuhdetta, jos oikeasti haluaa olla toisen kanssa? Voi olla että homma ei toimi, mutta jos suhteen eteen on valmis tekemään töitä, voi hyvin olla, että se toimii.

6E0A161F-233D-460A-876E-8869EF4450F0

On selvää, että tässä on omat hankaluutensa. Me nähdään yleensä kerran tai pari vuodessa. Loput ajasta vietämme erillämme pitäen yhteyttä iMessagen ja FaceTimen avulla. On totta, ettei virtuaalihali ole sama asia, kuin aito, oikea, kunnon hali, mutta mielummin otan poikaystävältäni vastaan halin virtuaalisesti, kuin joltain muulta halin tosielämässä. Pitää myös paikkansa, että erityisesti näin pitkillä välimatkoilla ja aikaväleillä kahden ihmisen välistä yhteyttä on hankalaa pitää täysin samanlaisena, kuin mitä se on kasvotusten. Kuitenkin, aina kun näemme toisemme jaksan ihmetellä, miten vahva yhteytemme on ja miten voi tuntua siltä, kuin olisimme juuri eilen nähneet, vaikka edellisestä kerrasta olisi vuosi.

Kuten joka suhteessa, meilläkin on olleet omat kompastuskivemme ja kun toinen on kaukana, asioita on vaikeampaa selvittää. Näin jälkeenpäin ajateltuna en kuitenkaan vaihtaisi noita vaikeampiakaan aikoja pois, sillä minusta tuntuu, että juuri niiden vuoksi olemme tässä, missä olemme nyt. Tuskin olisimme näin läheisiä, mikäli emme koskaan olisi joutuneet selvittämään mitään erimielisyyksiä samalla oppien toinen toisistamme.

Aloimme seurustelemaan ollessamme todella nuoria, minkä vuoksi koen, että meille on voinut olla hyväkin elää nämä vuodet eri maissa ja selvittää ketä olemme yksilöinä ja mitä haluamme elämältä. Tiedän, etten itse olisi ollut valmis tekemään niin suuria elämänmuutoksia 18-vuotiaana, mitä fyysisesti yhdessäolo meidän kohdalla vaatii. Tunnen ihmisiä, jotka erittäin onnistunein tuloksin tekivät nuo päätökset siinä iässä, mutta henkilökohtaisesti olin täysi-ikäisyydestäni huolimatta vielä aivan lapsi. Nyt olemme kummatkin omilla tahoillamme saaneet kasvukipuilla hieman ja on ollut ilo huomata, että sen sijaan, että olisimme kasvaneet erillemme tuntuu, kuin olisimme kasvaneet yhteen.

99FA437A-A13E-455E-B9F1-62C1D9F28F93

Vain lähimmät ihmiset tietävät, millaista lokaa olemme vuosien varrelta saaneet niskaamme suhteen ulkopuolelta, kuinka monta kertaa olemme kummatkin kuulleet, miten helppoa olisi löytää omasta kotimaasta joku toinen, kuinka monta ihmistä on asettunut tiellemme, kuinka monta kertaa olemme turhautuneet siihen, ettei suhteemme kaikkien näiden vuosienkaan jälkeen ole joidenkin mielestä uskottava tai muiden veroinen. Yksityiskohtaisemmat tarinat jätän tämän tekstin ulkopuolelle mm. siitä syystä, etten halua olla kirjoittamassa tätä tekstiä vielä ensi vuonnakin. 😀 Olenkin ikuisesti kiitollinen niille, keille ei koskaan ole tarvinnut todistella mitään.

Vitsailemme aina siitä, miten meidän suhteesta voisi tehdä elokuvan. Sen verran hulluja juttuja jo pelkästään tässä neljän ja puolen vuoden aikana on sattunut! 😀 Juuri kun kuvittelemme, ettei uusia juonenkäänteitä ole luvassa, tapahtuu jotain, mitä minä olin ennen tottunut katselemaan vain amerikkalaisista draamasarjoista miettien, että ohjelmien tekijöillä mahtaa olla varsin vilkas mielikuvitus, kun keksivät kaikki ne tapahtumat.

Luottamus ja kommunikaatio – näiden kahden (tai jomman kumman) puute tietää hankaluuksia. Jos et pysty luottamaan toiseen, tulet hulluksi ja jos kommunikaatio välillänne ei toimi, kärpäsestä voi nopeasti tulla härkänen. Nämä kaksi avainasiaa ovat tärkeitä ei-kaukosuhteessakin, mutta kaukosuhteessa niiden merkitys korostuu entisestään. Matkan varrella meilläkin on ollut tilanteita, milloin pieni asia on kasvanut tarpeettoman suureksi, koska kissaa ei ole heti nostettu pöydälle. Jos olisimme heti puhuneet asiasta, siitä ei koskaan olisi ehtinyt muodostua ongelmaa. Näistä tilanteista ei voi muuta kuin oppia.

All in all; kaukosuhde voi toimia, mikäli molemmat sitä haluatte, mutta ehkä tällaiseen ei kannata ryhtyä, jos haette vain hetken huumaa. En tarkoita, että heti pitäisi olla valmiina yksityiskohtaiset tulevaisuudensuunnitelmat (ei meilläkään ollut), mutta uskoisin, että olisi ainakin hyvä pystyä näkemään toinen siinä vierellä pidemmälläkin tähtäimellä eikä vain hetkellisesti.

AF383B73-61E6-4286-AE29-6502C443504E

Suhteen aikana minulle on muodostunut viha-rakkaussuhde lentokenttiä kohtaan. Lentokentät ovat maailman parhaita paikkoja, kun tietää näkevänsä toisen kymmenen Netflix-sarjan jakson jälkeen. 😀 Samalla ne ovat maailman ahdistavimpia kolkkia, kun joutuu lähtemään kotiin ja sanomaan raastavat heipat ainakin puoleksi vuodeksi.

Sen jälkeen, kun on hengaillut toisen kanssa joka päivä, koko ajan, on hankala jälleen tottua olemaan yksin, mutta vähitellen aika tekee tehtävänsä ja yksinolemiseen turtuu taas. En voi sanoa sen olevan kivaa, mutta sen kanssa oppii elämään. Vaikeinta on siis aina heti sen jälkeen, kun olet saanut muistutuksen siitä, kuinka huippua on tehdä asioita yhdessä. Pitkän odotuksen jälkeen toisen seuraa osaa myös todella arvostaa eikä sitä pidä itsestäänselvyytenä.

Minulle kaukosuhde on kuin mikä tahansa muu suhde pienillä lisäkoetuksilla. Jos noista lisäkoetuksista selviää, miinukset muuttuvat plussiksi, sillä jokainen matkan varrella vastaantuleva kuoppa vain lujittaa suhdettanne entisestään. 🙂

To me a long distance relationship is like any other relationship with a little more challenge. If you guys are able to overcome the challenges together as a team you’ll see how every bump in the road makes your relationship stronger. 🙂

CAN A LONG DISTANCE RELATIONSHIP WORK? – 4,5 YEARS, TWO CONTINENTS

For a while I have been thinking if this is something I should write about or should I just leave it outside of the blog. I know I have mentioned my boyfriend a lot in my posts, but actually writing about him and our relationship has felt too personal. However, when after 4,5 years together some people still don’t take us seriously, I decided it’s time to share a piece of our story and my experiences on the subject. Also, I hope I’ll maybe reach someone in the same type of situation and reading this will bring them some hope.

We now have been dating for 4,5 years and almost the whole time we have had to deal with the long distance. Me and him met during my exchange year in Texas. Before that year I never ever thought I would find someone special from the USA, but here I am; more in love than ever.

Already early in the relationship we both knew what we had gotten into and I don’t remember thinking twice on it. I think it’s a bit funny how couples break up before even giving it a shot knowing they would have to deal with the distance. I think in those cases there has to be an another reason for them to break it up as well. I mean, why wouldn’t you even try it if that’s the person you really want to spend your life with? There’s always the possibility of it not working out, but if you guys are willing to put some effort into it you might find yourself from a very well working relationship.

It’s clear that long distance relationships have their own difficulties. We normally see each other in person about once or twice in a year. The rest of the time we stay connected by chatting on iMessage and FaceTime. It’s true that a virtual hug cannot beat the real, warm squeeze but I would much rather receive a hug from my boyfriend virtually than a hug from someone else in real life. It’s also true that living so far apart it is not so easy to maintain as strong connection as the connection is whenever you guys are face to face, but every time I see him I can’t help but to wonder how perfectly we just click, even if it’s been a year since the last time we saw each other.

Just like every relationship we have had our own challenges and as the other one is far away from you things suddenly are a bit harder to solve. However, I have to say that I’m thankful for the hard times just as I am for the good times, because without the bumps in the road we wouldn’t be where we are today.

At the time of us getting together we were both pretty young which makes me feel like it might have also been a good thing to live in our own worlds for a few years to figure out who we are as individuals and what we want from life. When we started dating I was 18 years old , ”an adult”, yet still way too young and immature to make the kind of life decisions I would have needed to make for us to live together. In fact, as a 22-year-old I still feel more or less like a child. I do know people who were successfully able to make those decisions at such a young age, but I truly feel like for us the time just wasn’t right for many reasons. You would think that growing up spending most of the time away from each other had made us grow apart, but I honestly feel like dispite of everything we have very much grown together.

Only the people closest to us know how much we have been through, how many times we have been encouraged to find someone in our own home countries, how many people have attempted to get in the way, how many times we have gotten frustrated with the fact that after all these years our relationship still is not valid for people. All those detailed stories I’ll leave out simply because I want to be done writing this blog post before next year. 😀 I just really want to thank all of those who we have never had to prove anything.

We always joke about how our story would make a great movie. It really would, given everything crazy that has happened in only 4,5 years alone! 😀 Just when we think we have seen it all, life surprises us with a new plot twist, something I used to only see in movies and TV shows.

Trust and communication – without these two you’ll most likely face difficulties in the relationship. Not being able to trust your partner will eventually drive you crazy and if the communication between you two is not working like it should a small little thing can easily grow into a much bigger deal than it would have been if you guys had talked it through right away.

All in all; a long distance relationship can work if you both want it to do so, but maybe you shouldn’t get into it if you’re only looking for someone to ”Netflix and chill” with. I do not mean that you guys need to right away have a future plan with all the details ready, but I recommend you to ask yourself: do I see myself with this person in a long run? If the answer is yes you should definitely see where it goes.

Due to this relationship I definitely have a love-hate relationship with airports. They are the most awesome places in the world when you know you’ll see your love after only ten episodes of Netflix series. 😀 At the same time they are the most sadenning places whenever it’s time to go home and say goodbye for at least half a year.

After getting used to hanging out with each other all day everyday it’s very hard to deal with being alone at first, but it gets better by time and you learn to live with it. I personally have the hardest times right after getting reminded how amazing it is to do stuff together with my boyfriend. However, whenever you guys don’t see each other often you really know to appreciate the time you do get to spend together and you don’t easily take it for granted.

To me a long distance relationship is like any other relationship with a little more challenge. If you guys are able to overcome the challenges together as a team you’ll see how every bump in the road makes your relationship stronger. 🙂

Ihana ilta

BE90D55C-5B4E-4C5A-9EFF-5C1AAFAC271F8A4DE54E-8CA0-4F7D-AD3A-C8C0A03B940FB0F52436-D9FC-4708-9B4E-113ED8F3A9160BF914EC-67AB-41CD-95DB-B7748BB99BF1074DA6F9-3BD4-41CF-9429-D6052C3C9AA9888A96B8-459E-4825-A258-E01768EF1C86
Tuijotin tyhjää tekstikenttää. En tiennyt, mitä sanoa. Tuntui, että pitäisi välillä kirjoittaa muustakin kuin USA:sta. Samalla tuntui, ettei ollut mitään muuta, mistä kirjoittaa. Ajatukseni harhailivat luokassa ”pitäisikö kertoa, että kaktukseni kuoli?” eli toisin sanoen; mitään kertomisen arvoista ei ollut. Suomessa ollessani elän surullisen harvoin. Elämisellä tarkoitan asioita ja kokemuksia, joiden jakaminen saa silmäni loistamaan, niistä kirjoittaminen saa sormeni sauhuamaan ja niiden ajatteleminen tuo auttamatta hymyn huulilleni.

Huokaisin ja suljin tietokoneen.

Samana iltana olin sopinut meneväni joogaan kaverini kanssa. Lopulta päätimme muutamien sattumien seurauksena skipata joogan ja sen sijaan suunnata rannalle kassit täynnä marjoja, patonkia ja levitteitä. Levitimme istumisalustan auringonpaisteesta lämpimälle nurmikolle ja istuimme siinä jutellen niitä näitä. Auringon laskiessa päätimme napata muutamat kuvat ennen kotiin lähtöä.

Saavuin kotiin myöhään – joku voisi sanoa liian myöhään, mutta tiedättekö mitä? Nämä ovat juuri niitä hetkiä, kun tunnen eläväni. Kun vielä kotiin ajaessakin naurattaa.

Ennen nukkumaan menoa juttelin vielä perheeni kanssa tovin ja editoin illan aikana otettuja kuvia. Tuosta aamulla niin ahdistavan tavalliselta tuntuneesta tiistaipäivästä oli nyt tullut jotain muistamisen arvoista. Jotain, mitä voisit löytää sanakirjasta kuvauksena sanalle onnellisuus.

Lainauksia vaihtariblogistani vuosilta 2013-2014, osa 1

En tiedä muistatteko, mutta kerroin keväällä eksyneeni vanhaan vaihtarivuoteni aikoihin pitämääni blogiin. Mietin, miten ihanaa oli, että olin ylipäätään kirjoittanut tuota blogia, sillä oli mahtavaa päästä uudelleen elämään ajatuksia, joita tuolloin päässäni liikkui! Tästä syntyi ajatus postauksesta, johon kokoaisin sattumanvaraisesti muutamia lauseita vaihtariblogistani. Lainaukset on suoraan kopioitu tuosta blogista, joten pahoittelut jo etukäteen siitä, ettei tapani kirjoittaa ollut tuolloin maailman selkein, sen sijaan se oli varsin koominen…:-D

(Kirjoitin tämän postauksen jo silloin keväällä, mutten koskaan julkaissut, sillä en ollut tyytyväinen kuviin, jotka olin ottanut viisi vuotta sitten! 😀 Siispä postauksen kuvat on otettu viimeisimmällä reissullani.)

”Texasissa kaikki on suurempaa – ainakin tuntuu siltä. Kuinka voin enää nukkua mun sängyssä Suomessa kun oon 10kk nukkunut täällä sängyssä, joka Suomessa valtais melkein mun koko huoneen!”
Kommentti: Jaksan edelleen ihmetellä tätä joka kerta, kun menen Texasiin ja palatessani Suomeen meidän koti tuntuu hetken aivan kuin nukkekodilta.

”Host mom vei mut tänään ekaa kertaa meksikolaiseen raflaan syömään. Olin kuulemma rohkee kun halusin jo heti maistaa. Ei ihan vielä ainakaan hemmotellut makunystyröitä tää foodi, vaikka ihan ok hyvää olikin. Kaippa siihen on kumminkin pakko tottua, sillä se kuuluu host-perheen ihan ykkös-lemppari-ruokiin.”
Kommentti: Tuntuu niin hassulta, etten tuolloin heti tykännyt meksikolaisesta, sillä nykyään rakastan sitä!

32FAC7A2-322B-4FC5-B83C-531CBECA4323
”Opettaja heijasti taululle sanoja esim ”the thought … thought” ja meidän piti keksiä niiden arvotuksiin vastaus. Vastaus edelliseen oli ”the second thought” Oikeestaan en edes täysin ymmärtänyt, mistä oli kyse, mutta musta toi ei liittynyt matikkaan mitenkään. Muutenkin tunnuin jo tänään pääsevän tähän amerikkalaiseen koulusysteemiin sisään kun melkein joka tunti kulu turhaan löpinään – ainakin tänään. Eikä mulla oo mitään sitä vastaan!”
Kommentti: Tämä lainaus on ensimmäiseltä koulupäivältäni, mistä päästäänkin siihen, ettei asia suinkaan aina jatkossa näin ollut, vaikka koulu suht’ helppoa olikin.

”Melkein koko ajan jouduin pyytään toistaan kysymyksen, koska ne puhu niin hurjaa vauhtia ja siihen kun vielä lisätään sellanen joujou-aksentti (u know xD) niin välillä oli vaikee saada selvää. ”Suomesta? Sehän on paljon kauempana kun Louisiana?”, yks sano, haha.”
Kommentti: ”joujou-aksentti”… haha. Tämäkin on ensimmäiseltä koulupäivältä. Aluksi oli hankala saada selvää, kun joku puhui erikoisemmalla aksentilla ja varsinkin jos hän puhui nopeasti!

E355E6E8-DA0D-4CE3-AC34-B2298973F97C

On niin jumalattoman ärsyttävää välillä kun ei voi sanoo mitä haluaa, sanat menee sekasin ja iisistä lauseesta tulee kajkdjfk4h kun se pääsee äänihuulille. Puhun mitä sattuu, koska haluan vaan sanoo jotain ja myöhemmin mietin, miks ihmeessä päästin sammakon suuustani tai mikä sai mut sanoon, että ymmärrän, vaikka en nappaa pointtia. Tulee niin tyhmä olo.”
Kommentti: Muutenkaan englannin taitoni ei ollut mikään kummoinen USA:han mennessäni ja kielen puhuminen kulutti alussa todella paljon energiaa, kun kaikki piti mielessä kääntää suomeksi sanasta sanaan. Asia helpottui, kun aloin luonnollisesti ajattelemaan englanniksi. Nykyään taas huomaan välillä suomeksi sanovani jotain outoa, koska niin sanotaan englannin kielessä, mutta samaa ei voikkaan kääntää suomeksi. Sanon esim. monesti, että puhelimeni kuoli (kun siitä loppui akku…)

”Pelkästään tänään niin moni ihminen sai mut niin hyvälle tuulelle kukin omalla tavallaan, että mietin vaan, miten kamalaa on palata Suomeen kun ihmiset on niin sulkeutuneina omiin kuoriinsa eikä joka päivä tapaa uusia ihmisiä ja saa uusia kavereita. Pelkästään tän avonaisen ilmapiirin takia oon jo nyt sitä mieltä, että voisin rakentaa elämäni tänne myöhemminkin tulevaisuudessa. Ite yleensä haluan ensin oppia tunteen ihmiset mun ympärillä, jotta voin olla avoin ja täysin oma itseni, mutta täällä alan ehdottomasti itekkin enemmän avautua ja uskallan ottaa enemmän kontaktia täysin vieraisiin ihmisiin kun voin olettaa etten saa vastaukseks sitä perus suomalaista reaktioo.”
Kommentti: En oikein tiedä, mitä tähän voisi lisätä. Tuntuu, että ennen vaihtoa en osannut yhtään small talkia. Onneksi sain mahdollisuuden mennä vaihtoon, sillä kyseinen vuosi kasvatti minua hirveästi ja rohkaistuin todella paljon!

4FE4838C-5EA7-4E21-AB7A-61C69FAB8E70”Yleensä tunnin alussa porukkaa on ihan ok:sti, tunnin keskivaiheilla ihmisiä on eniten ja kun tunti loppuu, on enää muutamia hassuja jäljellä, haha! Monet tekee sitä, että tulee kesken tunnin kokeileen ja biisin tai parin jälkeen kun hiki alkaa nousta pintaan, totee ettei jaksa ja lähtee lätkiin. Eikä täällä tosiaan tuu kuuloonkaan vetää kahta jumppaa peräkkäin toisin kun Suomen maassa sehän on ihan normaali näky.”
Kommentti: Tämä lainaus koskee ryhmäliikuntatunteja USA:ssa. 😀 Kuitenkin, kun muutama vuosi sitten käytiin kesällä eri salilla ryhmäliikunnassa niin siellä oli enemmän porukkaa eikä ihmisiä tippunut pois yhtä tiuhaan tahtiin.

”Teatteritunnilla meillä on tällä hetkellä meneillään monologeja. Mua jännittää jotenkin hirveesti mun oma, vaikka oon tehnyt monologeja monta kertaa Suomessa, mutta nyt kun se pitää enkuks tarinoida niin pelkään blackouttia. Mut kyllä mulla on takaraivossa sellanen tunne, että hyvin se tulee meneen. Aiheen pitää olla henkilökohtanen ja totta. Mä kerron mun vaihdosta ja fiiliksistä koskien sitä, mutta tähän mennessä monilla on ollu tosi raskaitakin aiheita kuten läheisen (pienen lapsen) kuolema, kaverin kidnappaus, äidin vakava sairaus, veljen vankilaan meno, isän alkoholiongelma… mietin, miten nää kaikki tapahtumat mahtuu edes samaan luokkaan.”
Kommentti: Jep. Ainakin nyt jälkeenpäin tuntuu siltä, kuin olisi kultalusikka suussa syntynyt, kerta omassa elämässäni ei ollut tapahtunut mitään draagista.

289C2AD1-656A-4082-BA24-5DC6BA1285FD

Pari viikkoo sitten (melkein) vietettiin meidän viikonloppua Conroe-järvellä. Host mom oli moneen kertaan kehunut kuinka ihanaa on mennä sinne luonnonhelmaan, kuuunteleen kauniita luonnon ääniä ja rentoutuun. Luonnollisesti, kun suomessa mamma sano, että nyt lähdetään mökille niin siellä sitten ihan oikeesti juostaan kumpparit jalassa paarmoja pakoon, keskellä ei-mitään. No mutta noin tunnin ajomatkan jälkeen saavuttiin host-perheen kanssa nätille asuinalueelle, uima-altaineen.”
Kommentti: Haha, käsitykseni mökkiviikonlopusta ei ihan kohdannut host-perheeni kanssa, mutta oikeastaan parempi näin!

”Löysin kaupasta tummaa leipää!!!! Sellaselta osastolta, jossa myytiin ulkomaalaisia ruokatuotteita. Toi on ihan samanlaista kun öö Real-leipä, jota Suomessa ainakin oon popsinut. Maistu niin nannalle! Leivän nimi täällä muuten on oiken ”Fitness bread”, ja kaikki sanoo, että it looks nasty samalla kun meikä lipoo jo kieltänsä. Ja keitin muuten ekaa kertaa elämässäni kananmunia (säälittävää). Piti oikein netistä kattoo ohje, kuinka niistä tulee hyviä… heh. Näin sitä oppii.”
Kommentti: SIIS MITÄ? Olin ihan järkyttynyt, kun luin keittäneeni elämäni ensimmäisen kerran kananmunia melkein 18-vuotiaana!

BD9FAC13-66B3-4FDF-8A33-392A911565ED

”Illalla suunnattiin erääseen naapurustoon ajeleen. Kyseinen naapurusto sijaistee noin ehkä puolen tunnin matkan päässä, mutta se TODELLAKIN oli näkemisen arvonen! Tuntu ihan kun ois ollut keskellä elokuvaa – vaan lumikinokset puuttu. Se oli jotain niin upeeta tällaselle joulun rakastajalle, että mitkään sanat tai kuvat ei riitä kertoon. Mulle kerrottiin, että tässä naapurustossa ei voi asua, jos ei laita jouluks noita massiivisia upeita jouluvaloja ja koristeita pihaan. Siltä se näyttikin, sillä kaikkialla oli toinen toistaan upeempia asetelmia.”
Kommentti: Ei lisättävää. Näky oli kirjaimellisesti kuin sadusta kaikkine jouluvaloineen. Vieläkin vaikea uskoa, että tuollaisia asuinalueita on olemassa. Joskus taisin haluta asua siellä, mutta ehk’ en nyt kuitenkaan. 😀 Kuluttaa varmaan ihan järjettömästi sähköäkin.

”Eilinen iltapäivä/ilta kulu täällä meillä kaverin kanssa hengaillessa. En oo pitkään aikaan nauranut niin paljoo – meinasin kuolla muutamaan otteeseen. Unta oli takana vaan muutama tunti, joten tais silläkin olla jotain tekemistä asian kanssa. Myöhemmin särki päätä ja vatsalihaksissa tuntu.”
Kommentti: Tämä ”kaveri” on nykyinen poikaystäväni. 😀 Tuona iltana taisin tajuta olevani vähän ihastunut, mutten olosuhteiden vuoksi halunnut sitä ensin itselleni myöntää.

315B2A45-55B3-484E-913E-E4491ACA0FCB

”En vuosi sitten ikinä ikinä ikinä olis uskonut, jos joku olis mulle tullut kertoon mun elämäntilanteen nyt. Mun vastaus olis luultavasti ollut jotain ”ööööh ahaa” tai semmosta. Vuoden päivät takaperin haaveilin kaiken maailman jutuista. Nyt tuntuu, että mulla on melkeimpä kaikki, mistä oon aina haaveillut – jos arkipäiväsissä asioissa pysytään.”
Kommentti: ❤️

Mökillä

33F922B6-6FC8-4841-A160-4A9994BD72A24CCCFB93-DE03-4A1F-ACEE-E876CB7E718301F6A10F-E703-44CE-AE0E-9D0B16EC0BCDE4CA6CDF-E925-4085-86A3-338CE82CB22A12FB632F-EC4D-4B6F-8F42-5356346C7F1EEC29966A-ABFF-4D26-9932-C805010081096AE72500-22AD-4F76-BD82-B94F8D7EE5F50DF215A5-A03B-427C-BC5D-410D389C7C7C9FE34E72-5DF1-437D-AD92-38EF719AD05571B2BA66-6457-4278-BA6B-9F22871F2D5E86FC2516-D1CE-4EF8-A899-9325E2025F51
Jetlag alkaa vihdoin olla takanapäin. Eihän siihen mennytkään kuin kaksi viikkoa.

Alan päästä arkeen kiinni. Onneksi siihen lasku on ollut vielä toistaiseksi kepeä ja huomaan oloni olevan paljon levänneempi, kuin ennen lomaa. Olen yleisesti paremmalla tuulella eivätkä pienetkin asiat tunnu maailmanlopuilta. Reissua odotellessa tuntui, että tulistuin tai pahoitin mieleni pienimmistäkin asioista. Olin tosi väsynyt ja välillä jopa itkuinen. Vähättelin itselleni uupunutta oloani sanoen, että on ihmisiä, joiden arkeen kuuluu paljon enemmän uuvuttavia tekijöitä, kuin minun arkeeni. Vasta loman jälkeen tajuan, kuinka paljon irtiottoa tarvitsin.

Eilen vietimme pitkästä aikaa iltaa mökillä; uimme, saunoimme, veneilimme… ja vaikka aluksi punnitsin, lähdenkö vanhempieni mukaan vai en, niin onneksi päätin lähteä, sillä ilta oli oikein rentouttava ja kotiin päästyä uni maistui! Päivälle oltiin kuulemma luvattu ukkossäätä, mutta meitä onnisti, sillä aurinko paistoikin täydeltä taivaalta lähes koko iltapäivän.

Ihanaa viikonloppua!

PS. Toivottavasti postausten kuvat näkyvät teille vaivatta. Minulle ne eivät välillä näy ja välillä näkyvät?

Kotiinpaluun vaikeudesta

4BEFF9D9-368A-4878-9F58-BF3A3A6E5DF63834B207-0E1E-4896-A662-14D98E37FECDA4CB42CD-EC26-4F45-9774-21F8FB43B47EB07C7C7C-3110-487B-8CD1-4499A918608817DB18B9-0A4B-438E-9F6F-2BC3E3117474EA75FBC5-D199-4B75-B7AE-3F242327E2C7OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Heips – tällä kertaa jälleen Suomesta.

Palasin muutama päivä sitten ja vaikka pitkien matkojen lentäminen monen välilaskun kera ei ole mitään herkkua, olisin lähtenyt takaisin Texasiin vaikka heti Suomeen päästyäni. Joskus oli kuitenkin palattava velvollisuuksien pariin ja jättää jälleen yksi ihana reissu taakseni.

Suomeen palattuani minun on aina vaikeaa päästää irti. Haluaisin elää edelleen samassa ajassa poikaystäväni kanssa, haluaisin jutella hänen kanssaan koko ajan, haluaisin puhua englantia ja tuntuu etten löydä sanoja suomeksi, en haluaisi purkaa matkalaukkuani tai ottaa dollareita pois lompakostani, sillä silloin paluu tuntuu lopulliselta. Trooppisen ilmaston sijaan ulkona pauhaa kylmä tuuli, tekee mieli vain pysytellä kotona ja katsella matkakuvia, ajatuksissani palaan takaisin Texasiin.

Suomessa on kiva nähdä kavereita ja perhettä, mutta muuten en haluaisi palata. Meillä on takana 4,5 vuotta kaukosuhdetta, joten on selvää, että toisistamme erillä asuminen alkaa riittää. Kaikesta huolimatta olen kiitollinen näistä vuosista kaukosuhteessa, sillä ne ovat tehneet meidän suhteesta vahvan. En tiedä, olisiko näin, mikäli aina olisi ollut helppoa.

Tänään palasin viimeisten lomapäivien jälkeen arjen pariin. Eiköhän tämä tästä.

Terveisiä Texasista!

568039B0-1C2A-4011-942B-9423BA90818AF6B4C82D-503E-4616-877A-008D2D035C1A2DCEA067-F77D-413E-AF5C-BAA7C507DE1CD266C88F-AE03-4A12-B1B5-211BF8CA930918BA52A6-DFF2-47C3-8813-3AED4AD83ACC806D34B7-6161-440A-8570-FFBFF116B30ABAE7B1A7-5922-4CF9-BE5C-F1F660FF77B697EB9064-A97F-4E45-BFB9-23D4225B1E4825D5C105-331C-4335-82C1-1DC7F200BFDEADF53EA7-8054-47A0-95E0-76A688719104E060D769-17DD-4D5A-AF3C-1A6F6DB8B8D597C00D1C-320D-4926-9482-5C58497A737C2B4CA980-0A21-4286-AF26-193446208776F2D9D03B-3640-4161-947D-4A0FBDC37DB72B14790C-C3D4-4B80-B99D-68CCD26A9629
Pidemmän postaustauon jälkeen on aina yhtä hankalaa palata; ei tiedä, mistä jatkaisi tai mistä aloittaisi. Tarkoitukseni oli postata täältä Texasista ahkerasti viikoittain, mutta jostain syystä hiljaisuus tuntuikin paremmalta ratkaisulta. Olen halunnut elää omassa kuplassani avaamatta läppäriä ja nauttia tästä kohta kuluneesta kuukaudesta täysin siemauksin. Joskin Instagramia olen ahkerasti päivitellyt. Siellä minua seuraavat ovatkin varmasti saaneet hyvän kuvan siitä, mitä olemme täällä puuhailleet.

Matkani alkoi tosiaan Austinista, jossa vietimme ensimmäiset päivämme yhdessä kaupunkia kierrellen ja elämästä nauttien. Seuraavaksi ajoimme tänne Dallasin lähelle Burlesoniin, jossa olemme viettäneet suurimman osan kuukaudesta. Olemme täällä tehneet ihan perus juttuja, kuten käyneet leffassa, syömässä, shoppailemassa keilaamassa, uimassa jne. Kuukauden kohokohta oli, kun suuntasimme kolmen vuoden jälkeen Katyyn, Houstonin viereen, poikaystäväni äidin ja hänen miehensä (sekä heidän koiriensa!!!) luokse. Oli yhtä riemua päästä pitkästä aikaa rakkaisiin maisemiin. Vietimme Katyssa mitä parhaimmat pari päivää, joista toinen kului Galvestonin rannalla aalloissa pelleillen ja simpukoita etsien. Nyt olemme olleet taas lähemmäs pari viikkoa Burlesonissa ja muutaman päivän kuluttua on aikani palata Suomeen, niin sydäntäsärkevää kuin se jälleen onkin…

Jo muutaman kerran olen ehtinyt itkeä silmäni puhki enkä voi muuta, kuin ihmetellä, miten täältä lähteminen ei ikinä tunnu helpottuvan. Ainoa asia, joka parantaa mieltäni on tieto siitä, että seuraava matka on jo varattu. Marraskuussa tulen tänne viikoksi viettämään syntymäpäivääni sekä kiitospäivää. Enköhän tämän tiedon voimalla jotenkin jaksa painaa loppukesän ja syksyn.

Nyt suljen taas läppärini ja siirryn nauttimaan viimeisistä päivistäni täällä. Palataan! x

Aika lentää! Suunnitelmamme ensimmäisille päiville

C9285583-A9D6-4279-AB05-D3D31853A79A
E29DDD49-F773-4EAA-8939-C06A0218158E
8BD33228-56E8-4FF0-B1EA-658BB19C23CE
OMG. Kauan ja hartaasti odotettu päivä on vihdoin käsillä. Kun tämä postaus tulee julki, istun mitä todennäköisimmin täpinöissäni lentokoneessa kohti toista kotiani, USA:ta. Tuntuu absurdilta, että tätä päivää on taas odotettu vuoden päivät ja tässä sitä ollaan, viimein matkalla.

Lennän Austiniin, jossa poikaystäväni tulee noutamaan minut lentokentältä. Ensimmäiset pari yötä tulemme viettämään Austinissa kierrellen ja katsellen, tutustuen kaupunkiin. Olen ollut Austinissa kerran, mutta tuo visiitti oli vain parin tunnin mittainen, joten on kiva päästä näkemään enemmän.

Suunnitelmissa olisi mennä ensiksi kirjautumaan hotelliin ja sitten syömään jotain. Katsotaan sen jälkeen, mikä on fiilis; jaksammeko aloittaa turisteilut heti tänään illalla vai vietämmekö illan hotellilla ja ihmettelemme kaupunkia paremmin vasta huomenna. Veikkaan jälkimmäistä vaihtoehtoa. Tarkasti emme ole päättäneet, mitä kaikkea tulemme tekemään ja muutenkin tuo tuntuu täysin sivuseikalta sen rinnalla, että saamme vihdoin viettää aikaa toistemme kanssa.

Maanantaina ajamme Dallasin seudulle, jossa poikaystäväni asuu. Siellä tulemmekin viettämään suurimman osan tästä kuukaudesta. Palaan postausten pariin luultavasti vasta sitten, kun olemme asettautuneet aloillemme poikaystäväni luokse. Nyt aijon vain elää hetkessä ja nauttia ensimmäisistä päivistä perillä! Instagramia tulen varmasti päivittelemään enemmän reaaliajassa. Sieltä minut löytää nimimerkillä siljacecilia.